Skip to Content

This cache has been archived.

naapuri: Tämän lokin myötä Tullisaaren näkymästä tuli ensimmäinen arkistoitu naapuri-kätkö.

Alun perin koordinaateista löytyi puisen kehikon ympäröimä tiiviö. Kehikko oli lukittu kirjainlukolla, joka aukeni ristikon pystysanan avulla. Ei kulunut kauaa, kun nousuvesi sieppasi kätkön aaltoihinsa ja kuljetti sen lahden toiselle puolelle uimarannalle.

Avuliaiden kollegojen ansiosta kätkö saatiin ulkokuoren vaihdon kautta takaisin piiloonsa. Uusi versio oli kehikon sijasta umpinainen laatikko, jonka kiinnitimme myöhemmin köydellä laiturin rakenteisiin. Ainakaan nousuveden mukaan systeemi ei enää lähtisi.

Pian osoittautui, että kirjainlukko ei ollut omiaan ulkoilmakäyttöä varten. Tilalle laitoimme tavallista mallia edustavan yksilön ja piilotimme avaimen lähistölle. Ristikon ratkaiseminen toi nyt avauskoodin sijasta selville avainpurkin koordinaatit. Konsepti ajautui kuitenkin hankaluuksiin, kun avainpurkki katosi kolmen ja puolen kuukauden kuluttua.

Seuraavaksi saimme yhteydenoton, jossa kerrottiin kätkön olevan huonossa kunnossa. Viesti piti todellakin paikkaansa - laatikkoon oli murtauduttu väkisin työkaluja käyttäen. Voi olla, että hieman huonosti geokätköksi merkattu esine herätti epäilyksiä, vaikka se ei tavalliselle tallaajalle juuri näkynytkään. Korjauspajan jälkeen kätkö pääsi taas etsittävien kirjoihin, tällä kertaa murtautumisen aiheuttaman kurkistusaukon kera.

Kätkö ehti olla aktiivisena melkein vuoden ajan, kun se jouduttiin jälleen hyllyttämään lukon jumiutumisen takia. Parin päivän kuluttua vaihdoimme lukon uuteen, ja samalla avainpurkki pääsi parempaan piiloon. Vaikeuksien määrä alkoi olla jo huomattavan korkea keskimääräiseen nähden.

Viimeisin katoamistapaus jäi mysteeriksi. Laiturinalaisen köyden haka oli irrotettu laatikon lenkistä ja jätetty roikkumaan ilman kätköä. Enää ei kannattanut viedä uutta rasiaa koloon, sillä piilopaikka oli todistetusti ongelmallinen. Myöskään avainpurkin säilyvyydestä ei ollut mitään takeita.

Lukuisine huoltotarpeineen tämä kätkö on ollut hankala ylläpitää, ja nyt on aika vapauttaa molempien pisteiden ympäristöt muille jemmoille. Loppukaneettina allekirjoittanut kiittää kaikkia löytäjiä ja denarilla käyneitä.

More
<

Näkymä Tullisaarensalmelle

A cache by Naapurit Send Message to Owner Message this owner
Hidden : 7/21/2008
Difficulty:
2.5 out of 5
Terrain:
3 out of 5

Size: Size: regular (regular)

Join now to view geocache location details. It's free!

Watch

How Geocaching Works

Please note Use of geocaching.com services is subject to the terms and conditions in our disclaimer.

Geocache Description:

Purkki on 2,5 litran tiiviö, jolle päästäksesi tarvitset kumisaappaat tai muut vettähylkivät jalkineet, hyvällä tuurilla saatat myös päästä kuivin jaloin kätkölle. Jos vesi on mielestäsi riittävän lämmintä, avojaloin vilvoittelu on myös mahdollista.

Otsikkokoordinaatit johtavat purkille, mutta aukaistaksesi purkin kannen, sinun täytyy ensin ratkaista ristikko.

We're sorry, but solving this mystery requires Finnish language skills.


Kätkön avain on piilotettu paikkaan N 60 10.xxx E 025 01.yyy. Puuttuvat arvot saat selville ristikon ratkottuasi seuraavasti:

  • Muunna pystysanan kirjaimet numeroiksi vaikkapa täällä
  • Laske numeroiden summa
  • Vähennä summa luvusta 861 saadaksesi arvon xxx ja luvusta 771, niin saat arvon yyy

Huomioi avainpurkin 19.9.2010 muuttunut sijainti!



Palautathan avaimen takaisin omaan purkkiinsa käytön jälkeen!

Additional Hints (Decrypt)

[Avainpurkki] Clfglcnyxva ivrervara xbyb

Decryption Key

A|B|C|D|E|F|G|H|I|J|K|L|M
-------------------------
N|O|P|Q|R|S|T|U|V|W|X|Y|Z

(letter above equals below, and vice versa)



 

Find...

107 Logged Visits

Found it 73     Didn't find it 6     Write note 13     Archive 1     Temporarily Disable Listing 6     Enable Listing 6     Publish Listing 1     Post Reviewer Note 1     

View Logbook | View the Image Gallery of 6 images

**Warning! Spoilers may be included in the descriptions or links.

Current Time:
Last Updated:
Rendered From:Unknown
Coordinates are in the WGS84 datum

Return to the Top of the Page

Reviewer notes

Use this space to describe your geocache location, container, and how it's hidden to your reviewer. If you've made changes, tell the reviewer what changes you made. The more they know, the easier it is for them to publish your geocache. This note will not be visible to the public when your geocache is published.