Maitoparta Traditional Cache
Lolias: Useiden jästimisten ja ilkivallan seurauksena päätimme, että tämäkin purkki on tainnut tulla tiensä päähän. Onneksi kätkö ehti tosin esitellä paikkansa tarinaa jo useamman vuoden ajan.
Kiitokset kaikille hakijoille!
More
Please note Use of geocaching.com services is subject to the terms and conditions
in our disclaimer.
*** Kätkö entisen Maito-Auran lähistöllä. ***
”Maito-Aura toimi Turussa runsaat kolme vuosi-kymmentä, kunnes toiminta lopetettiin vuonna 2003.
Salon Seudun Osuusmeijerin ympärille syntynyt Varsinais-Suomen maakuntameijeri muutti Turkuun 1971 turvaamaan ison kaupungin maitohuoltoa ja kasvattamaan liikevaihtoaan. Se osti Valion uuden meijerin, joka oli valmistunut Vätin kaupunginosaan 1970 ja vaihtoi samalla nimensä maakunnallisuutta paremmin vastaavaksi Maito-Auraksi.
Maito-Aura oli 1980-luvun lopulla Valion suurimpia jäsenmeijereitä. Se otti vastaan maitoa vuosittain runsaat 120 miljoonaa litraa. Maidontuottajia sillä oli päälle 1 300.
Maito-Auran Turun meijerille kävi niin kuin oli pelätty; se suljettiin 2003. Sen jälkeen Maito-Auran keräämät maidot on viety jalostettavaksi Riihimäelle ja Tampereelle.”
Kirjoittaja on Turun yliopiston Suomen historian dosentti ja Jyväskylän yliopiston journalistiikan dosentti Touko Perko.
********************
Palautathan purkin ja camon huolella paikoilleen.
Additional Hints
(Decrypt)
[FIN] Xvira nyyn wn gnxnan
[ENG] Haqre naq oruvaq n fgbar
Treasures
You'll collect a digital Treasure from one of these collections when you find and log this geocache:

Loading Treasures