HURUKSELAN PIRU
Merkilliset tapahtumat alkoivat elokuisena lauantai-iltana 1938. Tuohon aikaan korttipelit kuuluivat Hurukselan miesten keskuudessa kesäisin ja syksyisin vapaa-ajan vieton harrastuksiin. Joskus useampikin korttisakki istuskeli vielä syyskuussa metsikössä viihtyen peliensä lumoissa jopa lauantai-illasta aina maanantain aamutunneille saakka. Tuona elokuisena lauantai-iltana istuskeli korttisakki pimenevässä koivumetsikössä Kymijoen rannassa lähellä Tyllikiveä.
Tyllikivi entisenä valtakuntien rajakivenä seisoo yhä paikoillaan (parikymmentä metriä kätköstä). Kuusenpihkasta kasatut nuotiovirikkeet valaisivat korttiringin keskustaa, koska alkoi jo olla pimeänpuoleinen iltayö. Kymijoen rannan notkelmista nousi usva hiljalleen koivikkoon. Pelimiehet olivat nuoria, vaikka joukosta löytyi ikäpuoleltaan loppumatkan vaeltajiakin. Olivat aikoinaan tapelleetkin, joutuneet tuomittaviksi ja linnaankin. He olivat karskeja ja pelkäämättömiä, mutta reiluja korttikavereita läpeensä. Tulen hiipuvassa hämärässä miehien häilähtelevät varjot näyttivät aavemaisen odottavilta, hiljaisuus oli rikkomaton, vain korttien läiske tavoitti pelaajien katseet.
Yhtäkkiä rauha luonnossa rikkoontui, aivan läheltä kuului voimakas kirkaisu, hätähuuto. Se oli kuin tuskainen nainen olisi yrittänyt päästä ahdistajastaan irti. Tällaista kesti vain hetken ja sitten se muuttui tukahdetuiksi äännähdyksiksi ja lopulta ei kuulunut enää mitään. Pelimiehet olivat hetkessä seisaallaan ja tuijottivat käsittämättömän ääntelijän suuntaan, tulisiko kirkaisuja lisää ja mikä se on, joka näin lähellä liikkuu. Ensi hämmästyksestä toivuttuaan kaksi miehistä sytytti taskulamppunsa ja suuntasi valokeilan metsikköön äskeisen kirkujan suuntaan. Puu puulta ja kivi kiveltä taskulampun valossa tutkittiin maastoa. Mitään ei lähettyvillä liikkunut, eikä selvinnyt mikä sai aikaan noin voimakkaan, pelottavan äänen.
Miehet katsoivat toisiaan kuin vastausta odottaen eikä kukaan lähtenyt pidemmälle paikaltaan. Koettiin, ettei äsken tapahtuneelle voinut olla mitään järkevää selitystä. Näissä ajatuksissa miehet arvioivat tilannetta ehtimättä päätyä mihinkään, koska samalla hetkellä kuului voimakas kirkaisu toisesta suunnasta. Näkymätön tunkeilija ilmaisi huudollaan pyrkivänsä toistamiseen pelimiesten seuraan. Tällä kertaa miehillä ei riittänyt haluja lähteä tutkimaan asiaa. Oli pimeätä ja taskulampujen valaistus oli kulutettu loppuun. Päätettiin palata paikalle uudelleen päivän valjettua ja tutkia perusteellisesti öiset tapahtuma-alueet.
Aamusella paikalle kokoontui enemmänkin utelijaita etsiöitä mukana koiriakin vainujälkien löytämiseksi. Etsijät lähtivät kulkemaan ketjussa koirat kytkettyinä kohti Tyllikiven maastoa. Kaikki tapahtumaan liittyvä koetettiin selvittää ja etenkin pelottavien huutojen aiheuttaja. Vaikka koko Kahrinkangas käytiin etsien läpi, ei havaittu mitään rikokseen viittaavaa eikä öistä näkymätöntä oliota löydetty. Eihän näkymätöntä voikaan kohdata eivätkä koiratkaan löytäneet vainujälkiä. Näin pyhäpäivä ei tuonut mitään valaistusta tilanteeseen.
Tämä kaikki oli vasta alkua tuleville tapahtumille kätkön maastossa. Iltaisin pimeän tullen liikuskeli tuo tuntematon olio useasti alueella ja yhä enemmän uteliasta väkeä kertyi pimeän saavuttua kuuntelemaan pelottavaa ääntelyä. Yhtäkkiä koettuna se oli kuulijoille selkäpiitä karmaiseva kokemus. Paikalle saapui myös lehtimiehiä, jotka kirjoittelivat juttuja öisistä kokemuksistaan, mikä osaltaan lisäsi uteliaiden tulemista paikkakunnalle. Näitä vierailijoita poikkesi yön tunteina henkilöautoilla, takseilla ja linja-autoilla. Suurin tungos oli aina lauantai-iltaisin. Kaukaisimmat linja-autot tulivat Oulusta saakka. Kaikilla paikalle pyrkivillä oli ajatuksena päästä kuulemaan, ehkäpä näkemäänkin, laajaa huomiota herättänyttä Kahrinmäen outoa kummajaista, joka ilmeistyikin ääntelemään säännöllisesti. Väki ei joutunut pettymään. Myös lintututkijoita tuli autoilla paikalle. Nämä halusivat kuulla erikoista ääntelyä, joka ei ollut linnusta lähtevän kaltaista, vaan kammoksuttavaa voihkintaa.
Metsikköön ilmaantui myös henkimaailman näkymättömiä etsiviä kuulijoita ja pari vanhaa saarnamiestä, jotka uskonsa perusteella olivat asiasta kiinnostuneita. Nämä halusivat päästä varmuuteen, olisiko joku harhautunut henkimaailmaan ja sen salaisiin ennusteisiin. Tiedotusvälineiden, sekä sanomalehtien että radion kautta tieto Hurukselan pirusta levisi kulovalkean tavoin. Taas kerran odotettiin jännittyneenä, alkaisiko kummajainen pelottavan huutonsa. Muutamia haulikoin varustautuneita miehiä oli kytiksellä kauempana Kymijoen rannalla, ei niinkään ampumismielessä vaan oman turvallisuuden tehostamistarkoituksessa. Oletetun pirun kanssahan ei ollut leikkimistä, etenkään yksin pimeässä. Sitten alkoikin tapahtua. Tutuksi tullut ääni kaikkine ominaisine parkaisuineen pelästytti ihmiset pahan kerran, koska huutaja liikuskeli tällä kertaa aivan vieressä. Ryhmän keskuudessa kävi kohahdus, nyt se pirulainen tulee päälle. Ja huusihan se useamman kerran kuin varmistaksen paikalle kerääntyneen porukan toivet ja uskolliset odotukset. Tälläkään kertaa kukaan ei päässyt näkemään oletettua piruparkaa, mutta ääntä saatiin kuulla sitäkin enemmän. Kun vierailijat palailivat kotipaikkakunnilleen, oli heillä paljon kerrottavaa tältä reissulta tutuille ja tuntemattomille.
Hurukselan piru ilmestyi vielä, kun poltettiin viikon ja vuoden köyritulia Hurukselassa. Silloin ei osattu odottaa, että mukaan liittyisi kutsumaton tunkeilija kaiken hälyn ja paukkeen keskeltä. Näin kuitenkin tapahtui. Ensin kauempaa metsän reunamalta kuului kirmaiseva, kolkko ääntely ja sitten huutaja olikin tulien läheisyydessä. Kunnon karjahduksen seurauksena oli että mukana olleille tulienpoltto riitti tällä kertaa. Väki poistui kiireesti pimeää peltotietä juosten ja pyöräillen kotia kohti. Tämä oli viimeisiä kertoja kun iltaöinen häiritsijä esiintyi kuuntelijoille tosimielessä. Kunnes kesällä 2009....