Koordinaatit vievät sinut tien risteykseen valtatie 12:lle. Kätkö ei sijaitse näissä koordinaateissa.
Urheiluseura Iitin Pyrintö täytti 100 vuotta vuonna 2009. Iitin Pyrinnön juuret löytyvät vuonna 1909 perustetusta Kausalan Pyrinnöstä ja vuonna 1916 perustetusta Iitin Kisaajista. Iitin Kisaajat ja Kausalan Pyrintö yhdistyivät vuonna 1969 Iitin Pyrinnöksi. 100-vuotista taivaltaan Pyrintö juhlisti mm. julkaisemalla seuran 100-vuotishistoriikin. Iitin Pyrintö on tyypillinen ns. pitäjäseura, jonka kasvatit ovat menestyneet useissa urheilulajeissa joko Pyrinnön tai jonkun isomman urheiluseuran riveissä.
Kuuluisin iittiläisurheilija on kestävyysjuoksija Viljo Heino (1914–1998), joka 40-luvulla juoksi maailmanennätykset 10 000 ja 20 000 metrillä. Heinon meriitteinä ovat myös vuodelta 1946 Euroopan mestaruus kymmenellä tuhannella metrillä ja Sao Paulon uudenvuodenyönjuoksun voitto Brasiliassa vuodelta 1949. Yksikään toinen suomalaisjuoksija ei ole kyennyt Sao Paulon voittoa uusimaan.
Muita nimekkäitä iittiläisiä yleisurheilijoita ovat olleet mm.:
Matti Mikkola (1916–1941): keihäänheitto, vuosilta 1940 ja 1941 ennätys 75,61, SM-pronssia Kalevan kisoissa vuonna 1940,
Sisko Heikkilä (1921–1997): korkeushyppy, vuodelta 1952 ennätys 152, 5 kpl suomenmestaruuksia ja olympiaedustus 1952,
Minna Rantanen (1963): korkeushyppy, vuosilta 1985 ja 1987 ennätys ulkokentillä 184 ja sama hallissa vuodelta 1986, Kalevan kisojen voitto 1986, yhteensä 5 kpl suomenmestaruusmitaleita aikuisten sarjassa halli- ja ulkokisoissa, maaotteluedustuksia alun toistakymmentä,
Kalle Ristola (1960): pituus ja kymmenottelu, vuodelta 1986 ennätys pituus 7.15, vuodelta 1982 kymmenottelu 6354, maaotteluedustus pituudessa vuonna 1978,
Risto Tuominen (1953): kestävyysjuoksu, ennätykset vuodelta 1977 1500 m 3.43,2, 800 m 1.50,9 ja 1 000 m 2.21,6, 7 kpl suomenmestaruusmitaleja viesteissä.
Lähde: Iitin Pyrintö 100 vuotta: Matti Rantala (2009)
Kätkö ei ole annetuissa koordinaateissa. Lopullisten koordinaattien löytämiseksi sinun tulee selvittää, mitä urheiluseuroja edellä mainitut urheilijat edustivat alla mainittuina vuosina. Kunkin urheilijan kohdalta valitset kolmesta tarjolla olevasta vaihtoehdosta oikean urheiluseuran, jolloin saat selville kätkön lopullisen sijainnin. Oikeat vastaukset löytyvät helposti Iitin Pyrinnön 100-vuotishistoriikin lisäksi myös internetistä.
Lopulliset koordinaatit ovat:
N 60.53.ABC (Huom. koordinaatit!)
026.21.DEF
A Viljo Heinon urheiluseura vuonna 1946 oli:
Iitin Pyrintö = 6
Karhulan Katajaiset = 3
Kausalan Yritys = 1
B Matti Mikkolan urheiluseura vuonna 1940 oli:
Vuoksenniskan Vesa = 5
Iitin Kisaajat = 3
Oulun Pyrintö = 4
C Sisko Heikkilän urheiluseura vuonna 1952 oli:
Kouvolan Urheilijat = 4
Lahden Urheilijat = 1
Iitin Kisaajat = 8
D Minna Rantasen urheiluseura vuonna 1986 oli:
Tampereen Pyrintö = 8
Iitin Pyrintö = 3
Hollolan Urheilijat 46 = 5
E Risto Tuomisen urheiluseura vuonna 1977 oli:
Simpeleen Urheilijat = 4
Myrskylän Myrsky = 6
Vuoksenniskan Vesa = 8
F Kalle Ristolan urheiluseura vuonna 1982 oli:
Helsingin Poliisi-Voimailijat = 0
Iitin Pyrintö = 4
Lahden Ahkera = 9
Tarkista tuloksesi Geocheckeristä ennen kuin säntäät matkaan. Tarkasta ratkaisusi
In English
Sport club Iitin Pyrintö celebrated last year (2009) it’s 100th anniversary. Iitin Pyrintö was born in the year 1969 when the sport clubs Kausalan Pyrintö (established in the year 1909) and Iitin Kisaajat (1916) joined together.
In the municipality of Iitti has been many successful athletes. Some athletes who have made great success in track and field are mentioned below. You have to find out which sport clubs these athletes have represented in track and field in the years mentioned below.
Most famous athlete born in Iitti has been distance runner Viljo Heino. Heino ran world records at 10 000 and 20 000 meters in the decade of 1940. He was European champion in the year 1946 at 10 000 meters. Heino is the first and last Finnish runner who has won New Year’s night run in Sao Paulo Brazil (1949).
Coordinates that are given lead you to highway 12. The cache is not there. You will find the cache when you take the right sport club from three alternatives given to every athlete. Right answers are easy to find by internet.
The final coordinates are:
N 60.53.ABC
026.21.DEF
A sport club of Viljo Heino in the year 1946:
Iitin Pyrintö = 6
Karhulan Katajaiset = 3
Kausalan Yritys = 1
B sport club of Matti Mikkola in the year 1940:
Vuoksenniskan Vesa = 5
Iitin Kisaajat = 3
Oulun Pyrintö = 4
C sport club of Sisko Heikkilä in the year 1952:
Kouvolan Urheilijat = 4
Lahden Urheilijat = 1
Iitin Kisaajat = 8
D sport club of Minna Rantanen in the year 1986:
Tampereen Pyrintö = 8
Iitin Pyrintö = 3
Hollolan Urheilijat 46 = 5
E sport club of Risto Tuominen in the year 1977:
Simpeleen Urheilijat = 4
Myrskylän Myrsky = 6
Vuoksenniskan Vesa = 8
F sport club of Kalle Ristola in the year 1982:
Helsingin Poliisi-Voimailijat = 0
Iitin Pyrintö = 4
Lahden Ahkera = 9
Check your coordinates by Geochecker before you start out. Tarkasta ratkaisusi