Annetuissa koordinaateissa sijaitsi Satutalo Vekkulinna. Nykyisin Lasten kulttuurikeskus Vekkula on Tuppuralassa. "Vekkula on aito satumaailma lähellä Mikkelin ydinkeskustaa. Elämyksellinen Vekkula tarjoaa monipuolista kulttuuritoimintaa."
Ja sitten itse satujen maailmaan. Astrid Lindgren on sanonut haluavansa ”kirjoittaa lukijoille, jotka luovat ihmeitä. Lapset luovat ihmeitä, kun he lukevat”. Nämä tarinan pätkät ovat vain johdattelua hänen satuihinsa, osa saduista on pienemmille lapsille tarkoitettu ja osa isommille, miksei aikuisillekin.
”Sinä yönä, jona A syntyi, kävi ukkonen kallioitten yllä. Oli sellainen ukkosyö, että koko Matiaksenmetsän väki ryömi kauhuissaan koloihinsa ja loukkoihinsa. Vain julmat syöjätärmaahiset, ajattarat, rakastivat ukonilmaa yli kaiken ja lensivät ulvoen ja kirkuen Matiaksenvuoren ryövärilinnan ympärillä. Ajattarat häiritsivät Loviisaa, joka synnytti lasta ja hän sanoi Matiakselle: - Pelota ajattarat pois, jotta täällä on taas hiljaista. Muuten en kuule mitä laulan! Loviisa nimittäin lauloi synnyttäessään. Niin synnyttäminen kävi helpommin, sanoi Loviisa, ja lapsesta ehkä tulisi iloisempaa lajia, jos se tulisi maailmaan laulun myötä.”
”Ei B häijy ollutkaan, ei toki. Hän piti kovasti sekä siskosta että kissasta. Mutta pakkohan siskoa oli vähän nipistää, sillä ei sisko muuten olisi antanut hänelle siirappivoileipäänsä. Ja kissaa hän ajoi takaa kaikessa ystävyydessä, vain nähdäkseen voittaisiko sen juoksussa. Vaikka ei kissa sitä ymmärtänyt. Tämä päivä, jolloin hän nipisti kerran siskoa ja ajoi takaa kissaa, oli maaliskuun seitsemäs. Mutta nyt saat kuulla parista muusta päivästä, joina tapahtui enemmän. Mistä syystä lienee tapahtunut. Siksikö, että hänellä oli metkut mielessä vai siksi, että hänelle aina sattui jos mitä. ”
”Kukaan ei milloinkaan ole voinut nähdä tai kuulla mitään niin kaunista kuin minä nyt näin ja kuulin isäni kuninkaan ruusutarhassa. Seisoin hiljaa paikallani ja pidin kädestä isääni kuningasta. Tahdoin tuntea, että hän oli minun kanssani, sillä se oli niin kaunista, että sitä ei ikään kuin kestänyt katsella yksin. Ja isäni kuningas taputti minua poskelle ja sanoi: - C, pidätkö ruusutarhastani? En minä osannut vastata, kun minun oli niin omituinen olo, melkein kuin olisin ollut tulossa surulliseksi, vaikka enhän minä ensinkään ollut surullinen, päinvastoin. Aioin sanoa isälleni kuninkaalle, ettei hän saisi luulla, että minä olin surullinen. Mutta hänpä sanoikin, ennen kuin minä ehdin sanoa yhtään mitään: - Hauskaa, että olet iloinen. Olehan vastakin, ...”
”Mutta D on usein hassuja päähänpistoja, eikä hän ajattele koskaan... ennen kuin perästäpäin. Silloin hän katuu ja on pahoillaan. Hän tahtoisi näet olla kiltti ja tottelevainen, ja siksi on sääli, ettei se tosiaan oikein luonnistu. - Tuo tyttö on tuumissaan vikkelä kuin Virsulan vaarin porsas, sanoo Pyykki-Iida, ja se on aivan totta. Pyykki-Iida tulee aina perjantaisin pesemään ja siivoamaan. Tänään on perjantai, ja hän istuu pesulaiturilla joen rannassa katselemassa, kun Pyykki-Iida huuhtoo vaatteita. Hän on iloinen, sillä hänen esiliinansa tasku on täynnä makeita, keltaisia luumuja, joita hän pistelee silloin tällöin suuhunsa. Hän loiskuttelee jalkojaan vedessä ja laulaa Pyykki-Iidalle: ABC, kissa kävelee, tikapuita myöten taivaaseen EFG, mitä miettinee, kun on yksin kulkemassa hangella.”
”Pikkuruisen kaupungin laitamilla oli vanha, ränsistynyt puutarha. Puutarhassa oli vanha talo, ja talossa asui E. Hän oli yhdeksänvuotias ja asui siellä aivat yksin. Hänellä ei ollut äitiä eikä isää, ja se oli oikeastaan aika ihanaa, sillä näin ollen ei kukaan voinut sanoa, että hänen oli mentävä nukkumaan juuri kun oli kaikkein hauskinta, eikä kukaan voinut pakottaa hänä nielemään kalanmaksaöljyä, kun hän mieluummin söi karamelleja. Hänellä oli aikoinaan ollut isä, josta hän oli pitänyt tavattomasti. Niin, oli hänellä ollut äitikin, mutta siitä oli jo niin kauan, ettei hän muistanut häntä yhtään. Äiti oli näet kuollut, kun hän oli pienen pieni pahanen, joka makasi kehdossa ja parkui niin kauheasti, ettei kukaan voinut olla lähistöllä. Hän uskoi, että hänen äitinsä istui nyt taivaassa ja tähysteli sieltä tytärtään pienestä reiästä, ja hän vilkutti usein hänelle sinne...”
”Maailma on niin suuri, että siihen mahtuu hirveän paljon taloja. Suuria taloja ja pieniä taloja, kauniita taloja ja rumia taloja, vanhoja taloja ja uusia taloja. Ja yksi pieni kattotalo, jossa asuu F. Hänen mielestä se on maailman paras talo ja täsmälleen sopivan kokoinen maailman parhaalle … . Ja Pikkuveli on samaa mieltä. Pikkuveli taas asuu isän ja äidin ja Pokan ja Pipsan kanssa aivan tavallisessa talossa aivan tavallisen kadun varrella, mutta ylhäällä katolla aivan savupiipun takana on pieni talo ja talon ovessa kyltti, jossa lukee:”
”Siihen aikaan kun Pukarikadun G oli vasta viisivuotias, hän heräsi eräänä aamuna pahalla tuulella kiukkuisena heti alun alkaen. Hän oli nähnyt pahaa unta, ja pieni tyhmä … luuli, että unet ovat totta. Siksi hän oli kiukkuinen. - Ei nallea saa lyödä, huusi hän, kun äiti tuli katsomaan, mikä oikein oli hätänä kun hän istui sängyssään itkemässä kello kahdeksalta aamulla. - Kuka sitten löi Nallea? Kysyi äiti - Janne ja Minna, itki hän. - Taisit nähdä unta, kultaseni, sanoi äiti - Jannella ja Minnalla oli kiire kouluun, ei heillä ollut aikaakaan tehdä Nallelle pahaa. - Tekivät pahaa, vaikkei heillä ollut aikaakaan, itki hän ja taputteli Nalle-rukkaansa.”
”H näytti tosiaan satuprinssiltä, se oli totta. Hänen hiuksensa kimmelsivät kuin kulta, ja hänellä oli tummansiniset kauniit silmät, jotka oikein säteilivät valoa, ja kauniit valkoiset hampaat ja ihan suorat sääret. Eikä siinä kaikki. Hän oli kiltti kanssa ja voimakas, ja hän osasi kaiken ja ymmärsi kaiken ja oli luokan paras, ja kaikki pihan lapset roikkuivat hänen kintereillään menipä hän minne hyvänsä, he halusivat olla hänen kanssaan, ja hän keksi heille vaikka mitä hauskaa ja kulki heidän kanssaan seikkailuretkillä, enkä minä ikänä päässyt mukaan, sillä minähän vain makasin vanhalla keittiön sohvalla päivät pääksytysten. Mutta hän kertoi kaiken, kun hän tuli kotiin, kaiken mitä hänellä oli tekeillä ja kaiken mitä hän oli nähnyt ja kuullut ja lukenut.”
Kätkön koordinaatit ovat N 61° 4A.BCD E 027° 1E.FGH
Purkki ehkä parin desin rasia. Laitathan purkin takaisin napakasti ja piiloon. Ja sitten kohti uusia tarinoita :)
