Kirkkosaaren maasilta Traditional Cache
-
Difficulty:
-
-
Terrain:
-
Size:
 (small)
Please note Use of geocaching.com services is subject to the terms and conditions
in our disclaimer.
Uitamon nykyinen silta on valmistunut kesällä 1947.
Ensimmäinen, huomattavasti nykyistä siltaa kapeampi puinen kävelysilta valmistui vuonna 1883. Sillan tarve oli varsinkin järven itäpuolella asuvia torppareita ajatellen suuri, koska he joutuivat tekemään saaressa sijaitsevassa kartanossa taksvärkkiä. Kesäisin työt kartanossa alkoivat jo aamuneljältä, joka tarkoitti sitä että matkaan oli lähdettävä jo kahden aikoihin. Keväisin jäät tuhosivat sillan rakenteita, niinpä siltaa saatiin korjata joka vuosi.
Maasillan valmistuminen 1947 lisäsi Köyliönjärven rehevöitymistä. Vesi ei päässyt enää vaihtumaan sillan pohjoispuolella. Niinpä 1980-luvun alussa sillalle rakennettiin sähkökäyttöinen pumppu joka pumppasi hapekasta vettä sillan toiselle puolelle. Vuonna 2010 silta remontoitiin nykymuotoon, jolloin se avattiin sillan keskeltä niin, että sillan ali pääsee nykyään myös veneellä.
Kätkö huollettu 10.7.2015, uusi lokikirja, kätköseloste ja kynä löytyvät. Kesäaikaan alueella parveilee jästejä reilusti vavat kädessä, ja monta kertaa purkki onkin kadonnut. Laitathan purkin huolellisesti samalle paikalleen!
Additional Hints
(Decrypt)
Cbuwbvfchbyv
Treasures
You'll collect a digital Treasure from one of these collections when you find and log this geocache:

Loading Treasures