Skip to Content

<

Viistoistias vain, kun jo joutui yö

A cache by terkkila Send Message to Owner Message this owner
Hidden : 7/7/2012
Difficulty:
2 out of 5
Terrain:
1.5 out of 5

Size: Size: other (other)

Join now to view geocache location details. It's free!

Watch

How Geocaching Works

Please note Use of geocaching.com services is subject to the terms and conditions in our disclaimer.

Geocache Description:

Kätkö Wilhelm von Schwerinin muistomerkillä Metsälässä.

Tykit paukkuivat, ens taisteluaan
Schwerin kävi nyt;
rivit pirstotut väistyi jo, hänpä se vaan
ei väistynyt, oli hälle patteri kuin kotilies,
sen tulta kuin viisi hän hoitaa ties;
kasakoit' tuli parvi, hän niiltä
jo parran poltti kuin mies.
- Vänrikki Stoolin tarinat

Kirkkoherran ja valtionmiehen poika Wilhelm valmistui vain 15-vuotiaana Karlbergin sotilasakatemiasta. Syynä oli valtava upseeripula Suomen Sodassa joten kuninkaan määräyksellä kesäkuussa 1808 akatemian parhaat oppilaat julistettiin valmistuneeksi.

von Schwerin saapui Suomeen aikoinaan kenraalimajuri von Vegesackin joukoissa Ahvenanmaalle. Kärsittyään tappion Ahvenanmaalla, von Vegesack siirtyi pohjoisemmaksi ja lopulta nousi maihin Kristiinankaupungissa elokuun lopulla. von Schwerin oli mukana.

Annetaan Wilhelmin itsensä kertoa:

Päämajassa Kruunupyyssä syyskuun 17 päivänä 1808.

Rakkaat vanhempani. Aina siitä asti kun lähdin Grisslehamnista ei minulla ole ollut mitään paikkaa, jossa olisin voinut kirjoittaa, sillä postikonttori seuraa aina päämajaa ja päämaja on kaukana armeijasta.

Elokuun lopulla pääsimme vihdoin meritse Kristiinankaupunkiin. Maihinnousun suoritimme päivässä ja sen jälkeen marssimme yöllä peninkulman matkan Lapväärttiin. Me olimme juuri nukkumassa, kun saimme hälytyksen ja minun täytyi kiireesti nousta lämpimästä vuoteestani. Taistelu kesti viisi tai kuusi tuntia, mutta siellä ei tykistö päässyt mukaan. Me voitimme venäläiset ja ajoimme heitä takaa Ömossaan, joka on kahden peninkulman päässä Lapväärtistä.

Täällä me pysähdyimme, sotajoukko marssi takaisin kaksi peninkulmaa ja everstiluutnantti Drufva jäi Ömossaan joukoissaan 500 miestä ja kaksi tykkiä, jotka olivat minun komennossani. Everstiluutnantti Drufva oli saanut käskyn pitää puoliaan viimeiseen mieheen. Nyt muuttui meidän tilamme kurjaksi. Miehet näkivät olevansa kahden peninkulman päässä armeijasta ja huomasivat että heidät oli sijoitettu venäläisten päävoimaa vastaan.

Minun miesteni kärsivällisyys loppui, he huomasivat kuinka upplantilaisia vaihdettiin joka ilta, mutta heidän itsensä täytyi seistä kenttävahdissa yhdeksän vuorokautta taukoamatta ja monta kertaa he, niinkuin minäkin kastuivat, yöllä ja päivällä rankkasateessa läpimäriksi. Vain minun hellä hoitoni esti heitä valittamasta. Minä koetan aina käyttää ruokarahoista liikeneviä varojani heidän hyväksensä.

Aamulla yhdeksäntenä vuorokautena kävi vihollinen ankaraan hyökkäykseen. Minun piti nyt ensi kerran itse astua tuleen ja ensi kerran johtaa sinne miehiäni. Minun tehtäväni oli puolustaa paikkaa kahdella tykillä vihollisen lukuisia haupitseja ja tykkejä vastaan. Kuinka vaikea meidän tilanteemme olikaan! Ensimmäinen tehtävä oli helppo. Päätin heti alusta alkaen olla tyyni ja pysyinkin tyynenä.

Jälkimmäinen tehtävä oli vaikeampi. Mieheni olivat ensi kerran taistelussa, he katselivat, minne luodit lensivät, ja juuri ratkaisevimmalla hetkellä juoksivat he suojien taakse. Minulla ei ollut mahdollisuutta juosta heidän jälkeensä, vaan minun oli tehtävä tykkien luona viiden miehen työ. Kun taistelu hiukan rauhoittui menin, vaikka melkein tainnoksissa väsymyksestä heidän jälkeensä ja moitin heitä heidän pelkuruudestaan. Silloin kaikki niinkuin sytytetyt kynttilät riensivät takaisin paikalleen.

Tässä taistelussa kaatui väkeä niinkuin heinää. Otti kovalle ja meidän oli peräydyttävä. Kasakat ryntäsivät kolme kertaa minun suojattomia tykkejäni vastaan ja heittivät piikkejään mutta minä tervehdin heitä raehaulein ja he vetäytyivät. Tuolla tavoin jatkoimme kahakkaa lakkaamattomassa tulessa viisi tuntia ja peräydyimme puolentoista peninkulman päähän, jossa pysähdyimme. Siellä tuli everstiluutnantti Drufva koko upseerikuntansa kanssa ja syleili ja kiitti minua selittäen että olin pelastanut heidät. Väki hurrasi ja toivotti minulle ainaista menestystä.

Pian sen jälkeen jouduimme pisimpään ja verisimpään tappeluun, jota tässä sodassa on käyty. Se tapahtui Oravaisissa ja kesti kello kuudesta aamulla kello yhteentoista illalla. Minä jatkoin yksinäni tykkeineni ampumista aina puoleenpäivään asti, jolloin haavoituin. Minut piti juuri kantaa pois, kun eräs miehistäni kertoi, että meidät oli saarrettu. Kokosin kaikki voimana, astuin tykkihevosen selkään, sillä omani oli ammuttu, annoin väen hurrata, asetuin ensimmäiseksi, huusin "Toverit, seuratkaa minua", komensin "Mars, mars" ja raivasin tien meille läpi vihollisjoukon, joka alas painetuin pistimin otti minut vastaan. Sain vielä kolme luotia päällystakkiini ja monet miehistäni surmattiin. Kenraalit Adlercreutz ja Vegesack kiittivät minua mitä lämpimimmin.

Aamulla kun minun oli mentävä ulos tutkimaan meidän asemaamme, ammuttiin luoti minun lakkini läpi niin että minä kaaduin selälleni.

Huomasin paholaisen kiven takana, otin sotamiehenä kiväärin ja ammuin vihollisen. Illalla hämärässä sain uuden haavan ja minut kannettiin lähimpään kylään, jossa makasin, kunnes vihollisen luodit tulivat sisään ikkunasta. Minun olisi täytynyt jäädä sinne, ellei muuan jalo upseeri, jonka nimeä en vielä ole saanut, tietää olisi ottanut minua selkäänsä ja paennut minun kanssani.

Tappiomme ovat varmaankin 2000 miestä ja 30-40 upseeria. Kenraali Aminoff, tuo jalomielinen mies, otti minut hoitoonsa ja nyt jaksan jotenkin hyvin. Jääkää hyvästi rakkaat. Jumaloidut vanhemmat ja sisarukset! Eläkää aina onnellisesti, toivoo teitä alati rakastava poika, veli ja ystävä Wilhelm.

Wilhelm siis haavoittui. Pahasti. Hänen ruumiinsa ei kestänyt, sai haavakuumeen ja hän kuoli Kalajoen pappilassa 27.9, vain pari viikkoa haavoittumisensa jälkeen.

Hänen kuolemaansa seuranneen kenraali Aminoffin adjutantin, luutnantti von Kothenin mukaan hänen viimeiset sanansa olivat:
"Sano terveisiä isälle ja äidille.

Kiitä heitä kaikesta hyvästä ja kiitä myöskin kenraali Aminoffia hänen hyväntahtoisuudestaan."


von Schwerin siis haavoittui Oravaisten taistelussa ja kuoli Kalajoella, mutta hänen muistomerkkinsä pystytettiin Metsälään Kalajokisten toimesta. Syynä tähän oli von Schwerinin kunnostautuminen Metsälän taistelussa.

Muistomerkin korkokuvan teki Fredrik Lindström vuonna 1908 ja itse muistomerkki paljastettiin 1936.



Muistomerkki on edelleen hyvin hoidettu, joten ethän aiheuta geoeroosiota. Itse muistomerkkiin ei tarvitse koskea. Yhtään kiveä ei tarvitse kääntää.


Muistomerkin alueen ympärillä on äkkijyrkkä parisen metrin pudotus, joten varo askeleitasi etsiessäsi kätköä reunoilta.

Varsinaista parkkipaikkaa ei ole.

Additional Hints (Decrypt)

[Huomaa T-arvo]

Decryption Key

A|B|C|D|E|F|G|H|I|J|K|L|M
-------------------------
N|O|P|Q|R|S|T|U|V|W|X|Y|Z

(letter above equals below, and vice versa)



 

Find...

391 Logged Visits

Found it 366     Didn't find it 7     Write note 3     Temporarily Disable Listing 4     Enable Listing 4     Publish Listing 1     Needs Maintenance 2     Owner Maintenance 3     Post Reviewer Note 1     

View Logbook | View the Image Gallery of 3 images

**Warning! Spoilers may be included in the descriptions or links.

Current Time:
Last Updated:
Rendered From:Unknown
Coordinates are in the WGS84 datum

Return to the Top of the Page

Reviewer notes

Use this space to describe your geocache location, container, and how it's hidden to your reviewer. If you've made changes, tell the reviewer what changes you made. The more they know, the easier it is for them to publish your geocache. This note will not be visible to the public when your geocache is published.