Hannan tupa rakennettiin 1897-1898. Se on saanut nimensä pesijätär Johanna Gäddan mukaan. Hän asui talossa mennessään naimisiin Söderuddenista kotoisin olevan Alfred Gäddan kanssa. Johannan vanhemmilla (Karl-Johan Carlsson-Ehn ja Johanna Abrahamintytär) oli oma talo samalla pihamaalla. Talon kellarikuopan ja kivijalan voi vieläkin nähdä. Tontti on korkea ja kauniilla paikalla ja pihan kaivo oli yksi kylän parhaista.
Hannan mies ja poika muuttivat Amerikkaan. Hanna itse koetti selviytyä niin hyvin kuin taisi, "amerikanleski" kun oli. Hannasta tuli pyykkäri kuten monista muista Västervikin naisista. Noihin aikoihin oli epätavallista, että naiset pystyivät omalla työllään elättämään itsensä maaseudulla. Västervikissä tämä kuitenkin toteutui, koska kaupunki oli niin lähellä ja naiset solmivat kontakteja saariston huviloissa asuviin porvareihin, jotka tarvitsivat pesuapua. Lisäksi kylän lampi ja sen pehmeä vesi loivat hyvät edellytykset pyykkäämiselle.
Hanna kuoli vuonna 1937. Viimeiset kaksi elinvuottaan hän oli vuoteenoma. Sodan jälkeen tuvassa asui jonin aikaa karjalaisia. Hannan ja Anselmin kuoleman jälkeen Gerby-Västervikin kotiseutuyhdistys sai tuvan haltuunsa ja vuokrasi tontin. Tupa kunnostettiin ja nykyään se toimii yhdistyksen kotiseutumuseona.
Lähde: Gerby-Västervikin kotiseutuyhdistys
Kätkö sijaitsee Hannan tuvan välittomässä läheisyydessä.