Skip to Content

This cache has been archived.

Maitomies: Viilko miitistä, suurin osa attended loggauksista tehty ja kuvaukseen pudotetut kulkevaiset suurimmalta osalta kuitattu, niin lienee nyt sitten aika todeta, että nyt on edessä Ensimmäinen kerta kun "joutuu" tekemään kätkökuvaukselle "Archive" loggauksen. Toisaalta sehän kuuluu näiden miittien (tai kait jossain vaiheessa tavallistenkin kätköjen) elinkaareen aikas luonnostaan kun ovat enemmän tuohon aikaan sidonnaisia kuin ns tavalliset jemmat.

Sinällään tästä miitistä jäi kokonaisvaltaisesti erittäin positiivinen mieli. Eikä ainakaan vähiten iloisella mielellä mukana olleen runsaslukuisen osalllistujakaartin takia. Sosiaalista on kätköilijäkansa, ainakin niiltä osilta jotka miitteihin lähtevät. Edelleen Uskoisin hyvinkin että tämä H"IM" miitti tullee saamaan jatko-osia tulevaisuudessa. Ajankohta voisi olla tälläinen alkukesäinen. Tuskimpa useampaa miittiä vuodessa tulee järkättyä ainakaan tällä konseptilla. Joku syksyinen nopeampi makkaranpaistohommeli jollain notskipaikalla voisi syntyäkkin, mutta tälläinen useamman tunnin saunomis,uimis,kahvittelu- kuvio kenties vähän harvemmin. Toki jos alueella joku muu miittejä järkkää niin paikalla ollaan jos ei ihan aseella uhata pysymään poissa...

Sijainniltaan ja fasiliteetailtaan paikka mitä mainioin joten katsellaan ehkäpä sitten ensi keväänä taas täällä. Seurailkaapa kaikki ilmootuksia. Eiköhän tätä hommaa tässä nyt kuitenkin tule harrasteltua jatkossakin [;)]

Thats all folks !

More
<

Hämäläinen "Iso Munakas" - Miitti

Hidden : Saturday, May 26, 2012
Difficulty:
1.5 out of 5
Terrain:
1.5 out of 5

Size: Size: not chosen (not chosen)

Join now to view geocache location details. It's free!

Watch

How Geocaching Works

Please note Use of geocaching.com services is subject to the terms and conditions in our disclaimer.

Geocache Description:

Loppukeväinen köykäinen lauantaimiitti Hämeenlinnan suunnalla.

moro kaikki,

Tulipa tuossa kevään korvalla, yhden uuden Aulangolle perustamani jemman FTF loggauksia lukiessani, mieleen että ei ole sattunut vähään aikaan tälle seudulle miittejä, jossa uudet ja vanhat kätköilijät voisivat tavata, ja pikkujoulutkin kuulemma jäivät pitämättä...

Itsehän olen suhteellisen tuorre kätköiliä, mutta jotkin nimimerkit ainakin lähiseuduilta jo tulleet tutuiksi. Nyt olisi kiva nähdä naamoja joita voisi yhdistää noihin nimimerkkeihin. Joten tässä tulisi sitten miittiä tuolla agendalla:

Miitti,
pidetään pois,
lauantaina
26.5.2012,
Hämeenlinnan Osuusmeijerin henkilökunnan mökillä
Karikossa,
Iso-Munakkaan rannassa
,

viettelemällä loppukevään/alkukesän rauhallista iltapäivää ja tutustumalla lähempää ja kauempaa tuleviin tähän hommaan hurahtaneisiin...

paikka:
Mökin osoite on: Turun valtatie 433, Hämeenlinna.
(Ajo-ohjeita waypointseina, saatetaan joku kyltti tienviittaankin viritellä)
Mökkitie tuo talon pihaan asti ja pihapiirissä on runsaasti parkkitilaa.

Alueella on iso päärakennus jossa reilun kokoinen tupa ja keittiö.
Lisäksi käytössä on rantasauna, jossa kaksi erillistä pukeutumis- ja peseytymistilaa eri sukupuolten käyttöön,
sekä nuotiopaikka jossa voi paistella eväitä,
jos kyseiset aktiviteetit miittikansalle maistuvat.


photo: Karikon päärakennus:

aika:
Järjestäjiä lienisi paikalla alustavasti noin klo 14-21.
lopullinen aika varmentuu lähempänä (seuraile tämän listauksen päivityksiä),
ehkä aikaisemminkin jos virtain suuntaan menijöiltä tulee kovasti paineita siihen suuntaan...

Paikalla sopii siis käväistä jossain välissä, tai viivähtää pidempään,...

Möksällä ei voi yöpyä, mutta muuten se on varattu koko illaksi käyttöömme.

photo: Karikon Laituri ja Iso-Munakas:

tarvittavia varusteita:
- Ajatus on että mennään omilla eväillä, joten semmoiset;
- kahvia, mehua ja teetä voi tosin löytyä järjestäjän puolesta
- Paikka on ilmainen joten osallistumismaksua ei ole
- jokainen voisi tunnistamisen helpottamiseksi varustautua jonkinmoisella nimilapulla
- sauna/uintivarustus jos haluaa pulahtaa munakkaaseen
- saunajuomien väkevyyden saa valita mieltymyksen mukaan

ohjelmaa:
- sauna kait on koko ajan lämmin jos se saadaan tuleen
- samoin notski
- järvi on märkä
- pihassa on lentisverkko jos joku haluaa hakata
- tikkataulukin löytyy
- jotain kulkevaispöytää järjestynee
- ...

Muuta sen erikoisempaa ohjelmaa ei ole ainakaan järjestäjän puolesta luvassa kuin jutustelua ja toisiimme tutustumista, kokemusten ja kulkevaisten bongausta ja vaihtelua yms. mitä muuta nyt näissä mahdollisesti on ollut tapana.

Päivitykset:
Kuvausta päivitellään alle tarpeen ja tarkennuksien mukaan:
- alkoholijuomia voi nauttia alueella (kohtuudella)
- 18.4. Lemmikkieläinten tuonti miittiin on sallittua...
- 9.5. Paikkaa on kuorittu talviteloilta joten kaikki pitäisi olla siinä mielessä OK.
- alkuperäinen aikataulu toistaiseksi voimassa eli olisin paikalla n. 14 - 21 välillä.
- 11.5. maitomiehen oma miittikirja valmiina ja "pudotettu" miittiin.
- 20.5. lisätty aluekartta
- 27.5. ohi on onnellisesti. hetki vielä tämä aktiivisena että kaikki saavat kuitattua itsensä ja kulkevaisensa. Sitten miittikätkön elinkaari johtaa arkiston kätköihin muistoksi vain. oli kyllä mainiota kerrassaan.

drawing: aluekartta:


- Maitomies & co. -

Additional Hints (No hints available.)



 

Find...

189 Logged Visits

Write note 18     Archive 1     Will Attend 79     Attended 86     Publish Listing 1     Announcement 4     

View Logbook | View the Image Gallery of 29 images

**Warning! Spoilers may be included in the descriptions or links.

Current Time:
Last Updated:
Rendered From:Unknown
Coordinates are in the WGS84 datum

Return to the Top of the Page

Reviewer notes

Use this space to describe your geocache location, container, and how it's hidden to your reviewer. If you've made changes, tell the reviewer what changes you made. The more they know, the easier it is for them to publish your geocache. This note will not be visible to the public when your geocache is published.