4.tunti: välitunti Mystery Cache
-
Difficulty:
-
-
Terrain:
-
Size:
 (other)
Please note Use of geocaching.com services is subject to the terms and conditions
in our disclaimer.
Mysteeriksi halunnut sohvalta-ylös-ja-ulos -multikätkö Sotkamon kirkonkylän ympäristössä
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Kolmen tunnin jälkeinen, hyvin ansaittu välitunti saa mystisen käänteen, kun isot pojat kertovat kuulleensa huhuja oudosta hiipparista kirkonkylän läheisyydessä. Hiippari oli n.180 cm pitkä, tummiin pukeutunut ja huppupäinen. Oudon henkilön motiiveista ei ole tietoa, mutta hänellä kuuluu olleen jokin kantamus mukana. Lisäksi on vaikuttanut siltä, että hiippari haluaisi saada taakkansa sellaiseen piiloon, mistä sitä ei löydettäisi. Ties mitä synkkiä salaisuuksia kantamus sisälleen kätkee.
Muualtakin kuuluu olevan havaintoja, kauimmillaan noin 5km:n päässä alkukoordinaateista, joten jonkin sortin kulkuväline on tarpeen. Mystisen hiipparin jäljille pääset Kainuuntien alta Raunilantien risteyksen vierestä. Saattaa olla, että välitunti ei aivan riitä tämän selvittämiseen, mutta jospa seuraavan tunnin opettaja ymmärtää.
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Varsinainen kätkö avautuu ilman väkivaltaa, kunhan muistat ottaa ylös kolmelta ensimmäiseltä pisteeltä löytyvät yksittäiset numerot.
Kätkössä ei ole vaihtotavaroita, vaikka jotain mahtuisikin. Vain pari kynää ja lokivihko. Myönnetään, että kätkön löytäminen ilman apuvälineitä lienee mahdollista kaverin kanssa, tai ilman jos on ninja, mutta tietyillä etapeilla suositellaan turvavarusteita tai muita apuvälineitä.
Terrain-arvo ei kovin paljoa poikkea annetusta millään pisteellä, joten autotielle ei tarvitse missään vaiheessa mennä. Ensimmäisellä pisteellä tuskin on kumikengistä iloa...
Sarjassa aiemmin ilmestyneet
1. tunti: kemia
2. tunti: historia
3. tunti: maantieto
Additional Hints
(Decrypt)
Chuqnfbccvara zhygv xhauna nyxhcvfgrra yölgää. Inva nyxhcvfgr pnzbggh.
Treasures
You'll collect a digital Treasure from one of these collections when you find and log this geocache:

Loading Treasures