Mottimetsä on Metsähallituksen Pilkkeen oppimisympäristö oikeassa ympäristössä: Kierivaarassa Norvajärven pohjoispuolella. Alue on tarjolla myös erilaisiin harrastustoimiin, kuten partioon, suunnistukseen ja miksei geokätköilyynkin. Ounasvaaran Latu onkin jo tehnyt alueelle 22 kätkön geokätkösarjan, mutta valitettavasti niitä ei ole julkaistu Geocaching.com sivulla. Miitin yhtenä ajatuksena onkin etsiä näitä kätköjä joko yksin, pienissä ryhmissä tai vaikka koko porukalla. Kätköjen etsimiseen voidaan varata muutamasta tunnista vähän pidempään, ja jos halutaan, vaikka palattuamme miittipaikalle katsoa, kuka / ketkä ovatkaan päivän aikana eniten löytöjä tehneet. Samalla voisi muutaman "oikeankin" kätkön alueelle tehdä, jotta muutkin kätköilijät alueen löytäisivät. Mitään suurta Jukolan viestiä tässä ei kuitenkaan ole tarkoitus järjestää, vaan lapsetkin mielellään mukaan ja käydään heidän kanssaan vaikka lähimmät kätköt!
Välissä voidaan tulistella, alueelta löytyy ainakin kolme eri virallista tulipaikkaa: Turvakkolampi / Saivo, Haavikkolampi, jossa tosin on vain Safarctican vuokrakotia (ja kotasauna) ja Joutolampi, koordinaattien ilmoittama paikka, jossa tavataan puolenpäivän maissa, ja josta jatketaan eteenpäin silloin, sinne ja siten mikä hyvältä tuntuu. Joutolampi on niin ikään Safarctican käyttämä vuokratupa, ja voi olla, ettemme voi siinä ollakaan (jos will attend-ilmoituksia tulee paljon, voimme toki paikan vuorkarakin!) Hinta sisältäisi yöpymisen. Paikat löytyvät waypointeista. Otathan omaa murkinaa mukaan!
Alueesta löytyy myös
suunnistuskartta ja Ounasvaaran Ladun
geokätkökartta sekä kätköihin liittyvä
vihje- ja koordinaatti-pdf Pilkkeen sivuilta. Toivottavasti innokkaimmat eivät heti ryntää näitä etsimään vaan odottavat miittiä!
---- ---- ---- ----
English:
We'll meet at Mottimetsä, an educational environment in real environment north of Norvajärvi. There is a series of (22) non-official geocaches that can be found (links above in Finnish text). The idea is to meet in the cache coordinate location around noon, and search for these caches alone or in groups. Perhaps a small competition can be held, who finds most during the day.
There are two other nice fireplaces: lean-to's of Turvakkolampi / Saivo and Haavikkolampi, check out the waypoints. These can be used to rest and relax, and to eat something small (please bring with you). This event is also kid friendly, we can do miniature scale caching with them.