Kätkön tarkoituksena on esitellä Pitkäniemen Linnan alue. Rakennus on entinen ylilääkärin asunto, joka toimii nykyisin koulutus- ja kokoustilana. Myös sairaalamuseo toimii täällä. Se on auki aina kuukauden ensimmäisenä maanantaina ja ryhmille tilauksesta.
Kuten kaikilla vanhoilla rakennuksilla, on tälläkin oma kummituksensa. Sairaalan henkilökunnan kerrotaan kuulleen sen liikuskelevan Linnan huoneissa. Ja onpa olemassa aavistus, kuka se on, kun käytävillä kolistelee…
Tehtävänäsi on etsiä kertomuksen mukaisista paikoista neljä peltipurkkia. Niiden sisällä on koordinaatteja, jotka vievät sinut lopulliseen kätkön sijoituspaikkaan. Kätkön sisältö voi olla liian jännittävä aivan perheen pienimmille. Kätköpurkkien sijoitukselle on sairaalan johdon lupa.
Koska koordinaatit on piilotettu sairaala-alueelle, etsi niitä vartioinnin takia ennen klo 20.00. Samasta syystä kannattaa parkkeerata kauhukaara merkittyyn lähtöpaikkaan. Siitä sitten suoraa tietä kohti Linnan kauhuja. Onnea matkaan !
Ilmarin haamu
Ilmaria harmitti. Se oli koko päivän kalistellut ja kolistellut parhaan taitonsa mukaan, mutta ei ollut saanut ketään Linnan vieraista pelästymään kunnolla. Sitä paitsi tämän päivän kummittelut oli kummiteltu – tuskin täällä enää kukaan näin myöhällä liikkuisi.
Omaa harmitustaan lievittääkseen Ilmari päätti mennä uimaan. Niin, haamutkin uivat, usko pois ! Se suuntasi kulkunsa kohti ylilääkärin uimakoppia. Se oli laskeutumassa kiviportaita kohti järven lempeää syleilyä, kun KOPS – jotain putosi. Ilmari pelästyi ja lähti kolistelemaan kohti toista kylpypaikkaa.
Se päätti yrittää lähtöä viereiseltä kivilaiturilta Niin lujaa se lonksotteli, että jo ennen kiviaskelmia haamu kompastui > hyvä ettei lyönyt päätään viereiseen koivuun. Ja taas kuuluiKOPS – jotain putosi. ” No, jo on kummallista”, haamu mietti ja säntäsi samalla vauhdilla polkua eteenpäin.
Ilmarin leijaili polkua pitkin kohti ylilääkärin lintulammikkoa. Lampareen rantaan päästyään haamu mietti kumman puolen kivisiltaa se valitsisi. Uintiretki koivujen katveesta vaikutti romanttiselta, joten siihen suuntaan se lähti kolistelemaan. Vaan Ilmari pääsi vain kivireunan loppuun asti, kun KOPS – jälleen jotain putosi.
”Nyt riitti”, tuumi Ilmari. Ja kun se vilkaisi kuvajaistaan lammen pinnasta, näytti siltä kuin osa siitä olisi kadonnut taivaan tuuliin. Nyt tuli haamulle kiire. Se lähti kiireen vilkkaa linkuttamaan takaisin Linnan turvaan; takapihalta totta kai.
Koska päivä oli sateinen, Ilmari havahtui rännin lorinaan. Nytpä se voisi ottaa ainakin pikasuihkun. Vaan eipä meinannut vesi lorista, joten haamu kurkisti ränniin. Niin, KOPS jotain oli siellä jumissa. Se oli haamulle liikaa. ” Ei ole helppoa kummituksellakaan”, kun tällä tavalla pelotellaan, mietti Ilmari ja kiipesi ränniä pitkin ullakon hämärään.
Nyt sinulla pitäisi olla kasassa neljän purkin koordinaatit, jotka vievät lopulliseen kätkön päätökseen. Toivottavasti löydät etsimäsi, jotta Ilmarin haamu pääsee jatkamaan sille niin rakasta kummittelu - työtään !