Geopolun kätköjen piilotustapa vaihtelee ympäristön vaatimusten mukaan. Jokainen kätkö esittelee pienen palan Kuhankuonon alueen kasvillisuutta, eläimistöä tai kulttuurillisia rakenteita. Jokainen kätkö on noudettavissa myös itsenäisenä kohteena. Koko geopolun pituus on noin 25 kilometriä. Etsi geopolun kätköjä luonnonrauhaa kunnioittaen!
Kuhankuonon retkeilyalueen luonnonsuojelualue alkaa tästä. Kätkön nimen mukaisesti: Pysy polulla! Saman ohjeen antaa tällä paikalla polun vieressä oleva opastekyltti.
Luonnonsuojelualue on alue, jonka käyttöä on rajoitettu, koska tarkoitus on turvata luonnon monimuotoisuutta. Luonnonsuojelualueiden erityiset säännöt ja rajoitukset varmistavat tiettyjen eliölajien ja koko puiston säilymisen, kuten esimerkiksi tarkasti merkityt kulkureitit tai polut sekä usein myös pyöräilykielto alueella.
Luonnonsuojelualueiden käyttörajoitukset voivat vaihdella. Rajoitukset mainitaan erikseen alueen rauhoituspäätöksessä. Joillakin luonnonsuojelualueilla esimerkiksi koiran ulkoiluttaminen kytkettynä on sallittua niillä poluilla ja alueilla, joilla liikkuminen on muutenkin sallittua. Toisaalta joillakin luonnonsuojelualueilla koiran ulkoiluttaminen kytkettynäkin on kiellettyä.
Kuhankuonon alueella koira saa olla luonnonsuojelualueellakin mukana kytkettynä.
Asiatietojen lähteenä: Wikipedia.
HUOM! Ota mukaan kierrokselle lyijykynä ja teroitin. Älä käytä loggaamiseen tarroja, leimoja tai irtonaisia lappuja.
Jos kierrätte reittiä isommalla porukalla, voitte käyttää lyhennettä nimimerkeistänne säästääksenne tilaa lokikirjassa. Muista kirjoittaa nettiloggaukseen keitä nimimerkkinne taakse kätkeytyy.
---
Shortly in English:
FFT - First Finnish Trail is a geohiking trail that takes you in to Kuhankuono recreational area - parts of the are is conservation grounds. This trail makes a new route to the area, clearly pointed out by siqns.
The caches in Geotrail are hidden according to the hiding place, there are some easy ones, as few harder caches. Every cache on this trail is brings forward some of the areas natural, cultural or animal object.
Every cache is findable on its own, so you dont have to go through the whole trail if you dont want to. If you deside to hike the hole Geotrail the hiking distance will be approx. 25km
Please Take consideration of Geotrails nature, do not disturb animals or damage the flora while your caching. Respect the nature!
Kätkö sijaitsee luonnonsuojelualueella, ihmisen tekemissä rakenteissa.