Maailman varmuuskopiointi päivää vietetään 31. maaliskuuta, mutta asiahan olisi hyvä olla mielessä vähän useamminkin, nimittäin arviolta yli 60 miljoonaa tietokonetta tulee hajoamaan maailmanlaajuisesti vuonna 2013 ja vain yksi neljästä käyttäjästä varmuuskopioi tiedostonsa säännöllisesti. Eli karkeasti arvioituna tiedostot tulevat tänä vuonna häviämään 45 miljoonassa tapauksessa!
Tokihan osan tai jopa kaikki niistä tiedostoista saattaa tapauksesta riippuen saada silti koneesta pelastettua, mutta ei välttämättä ilmaiseksi.
Asia ei koske pelkästään tietokoneita vaan puhelimet ja monet muutkin laitteet ovat yhtäläisessä tai jopa suuremmassa vaarassa. Pelkästään Yhdysvalloissa häviää tai varastetaan 113 puhelinta joka minuutti ja esim. vuoden 2012 Lontoon Olympialaisissa arvioitiin noin 67 000 puhelimen kadonneen. (Lähteet: WorldBackupDay.com, 2013 ja Venafi, 2012)
Vaikka laitteet pysyisivätkin täysin kunnossa ja tallessa niin myös käyttäjä itse saattaa onnistua vahingossa hävittämään tärkeitä tiedostoja, haittaohjelmien kepposista nyt puhumattakaan.
Se siitä pelottelusta. Käytännössähän varmuuskopioita tarvitsee juuri silloin kun niitä ei ole ja päinvastoin, mutta kappas kummaa - alla onkin nyt semmoinen varmuuskopio, mitä tarvitset selvittääksesi koordinaatit purkille! :-D

