Klinkkerinkaari on vilkkaasti liikennöity puistoalueen reunustama bulevardi. Runsaan trafiikkinsa vuoksi on vain ajan kysymys koska siihen rakennetaan eritasoliittymä, liikennevalot tai vähintään aina muodikas kiertoliittymä, ellei sitä muuteta jonain päivänä keskieurooppalaiseksi kävelykaduksi pikku putiikkeineen ja katusoittajineen. Tapahtumatarjonta on jo nyt runsasta, ja sen vuoksi alueelle on pystytetty myös vilkasta kaupunkikulttuuria esittelevä mainostaulu ja katualueen opaskartta turisteja varten.
Kätkö esittelee tämän kulttuurihistoriallisesti merkittävän kadunpätkän. Kätkö on sopivalla tulkinnalla kokoa small. Vaikka kätköön mahtuukin kulkijoita ja tavaroita, älä jätä niitä tänne. Nimeä raapustaessasi ymmärrät miksi. Kynääkään kätköstä ei löydy, mutta ripustimme sellaisen lähietäisyydelle. Kadun varteen voi lyhyeksi aikaa pysäköidä, mutta kuten kaikilla vilkkailla kaduilla, kadunvarsipaikat ovat yleensä aivan täynnä. Tällöin voi hyödyntää myös läheisen taloustavaraboutiquen pientä pysäköintialuetta.
HUOM! Palauttaessasi varmista että kätkö napsahtaa kiinni. Pysyy parhaiten kun palautat sen oikein päin.