Helppo perhekätkö Liehtalanniemen museotilan läheisyydessä. Rannassa on melojille erillinen aidattu yöpymispaikka omine nuotiopaikkoineen ja puineen. Myös isommat veneet mahtuvat erilliseen venerantaan. Melojilta ei peritä yöpymismaksuja, venemaksu vuonna 2013 8 € vuorokaudessa.
ENG Easy traditional cache near the Liehtalanniemi Museum Farm
Veskansankylät ry:n nettisivuilta saat paljon tietoa alueesta, asukkaista, harrastusmahdollisuuksista ja palveluista.
Seuraavan tarinan lähde Veskansan kylien kotisivut:
"Nestori Miikkulainen" ja Liehtalan Jallu
Puumalan saaristossa veskansan kylien alueella asui 1900-luvulla kaksi mielenkiintoista henkilöä: toinen tunnetaan koko Suomessa Juha Vainion laulusta Vanhoja poikia viiksekkäitä. Laulun Nestori Miikkulaisella oli todellinen esikuva, Nestori Reponen (1912 - 1982) eli Seppä-Nesto, joka eli koko ikänsä Lintusalon kylässä seppänä ja kirvesmiehenä. Toinen kiinnostava henkilö on Liehtalan Jallu eli Jalmari Reponen (1902-1976). Hänen kuvansa komeilee kyläyhdistyksen logossa piirrettynä hahmona. Jallusta tuli Puumalassa kuuluisa, kun hänen Niinisaaressa sijaitsevasta kotitilastaan tehtiin tilamuseo ja naapuri, maanviljelijä-matkailuyrittäjä Aaro Okkola kirjoitti hänestä kirjan. Kumpikin saaristomme kuuluisuuksista ehti kuolla ennen kuin heistä tuli kuuluisia. Kokoamme tälle sivulle tarinoita ja kuvia Nestorista ja Jallusta. Kumpikin oli omalla tavallaan erikoinen, joten heistä riitti kylissä juttua. Jallu oli eräänlainen luonnonlapsi, joka ei kaivannut nykyajan kapistuksia elämäänsä. Esimerkiksi kunnollista tietä ei Liehtalan tilalle ole vieläkään. Myöskään siisteydestä Jallu ei kovin tarkka ollut. Terveyden salaisuus oli punaviinamarjamehu, jota Jallu puristi vieraillekin kourallaan kuppiin. Jallu ja traanihylje: Ennen vanhaan hylje oli tärkeä saaristolaisille aivan muusta syystä kuin nykyään. Norpasta saatiin traania, jolla esimerkiksi kumisaappaiden nahkavarret saatiin pitämään paremmin vettä. Aaro Okkola kertoo kirjassaan Liehtalan Jallu (1989) Jallun kertomana seuraavan tarinan: ”Siellä niemen ja Hyljeluotojen välissä (Lehmäinselällä) kävi monesti ankara ristiaallokko. Niillä luodoilla näki usein keväisin hylkeiden paistattelevan päivää ja siinä kallioiden välissä ne pitivät pesäänsä. Hylkeen traani on hyvä lääke tulehduksiin ja ajettumiin sekä kenkävoiteeksi. Tarvittaessa kävin itse tekemälläni haulikon lyijypanoksella ampumassa traanitarpeita… Härkösen Iita-emäntä sitä lupautui keittämään. Pakostakin taas tulee mieleen tapaus, kun iso hylkeen vötkäle – painoi peräti yli 90 kiloa – oli ahtautunut pieneen särkimertaan kalaa syömään. Mutta olikin ahmatti juuttunut vanteiden ja sidekaarien sisälle kiinni ja tukehtunut sinne. Luulin vallan merran hakoon juuttuneen kun niin painavalle nostettaessa tuntui. Oli siinä kyläläisillä ihmettelemistä kerrakseen, kun ajelin liistereellä talosta taloon sitä näyttämässä. Se oli reen levyinen, kun siinä liisteillä mötkötti viiksikarvat levällään. Siitä lähti traania moneen pulloon, kun se Iitan kanssa keiteltiin. Ostajiakin oli kuin viinakaupassa." Norppa rauhoitettiin 1955, mutta senkin jälkeen Jallun tiedetään traania hankkineen, ainakin jonkin aikaa. Jallu eli vanhaan malliin eikä omaksunut uusia tapoja hankkia elantoa.
Nestori Reponen puolestaan oli monilahjakkuus: hän elätti itsensä sepän ja kirvesmiehen töillä, mutta hän osasi soittaa myös monenlaista soitinta: ainakin viulua, haitaria ja mandoliinia. Lisäksi Nestori oli tavattoman notkea: hän hauskutti kylän lapsia heittämällä jalkansa niskan taakse. Nestori ja Jallu olivat monessa suhteessa aivan vastakkaisia persoonallisuuksia. Siinä missä Jallu vierasti nykyajan kotkotuksia, Nestori otti usein ensimmäisenä kylässä käyttöön uusia laitteita. Tällainen oli esimerkiksi moottorikelkka, jolla Nestori huristeli ympäri saaristoa. Myös auton Nestori hankki, vaikkei ajokorttia tullut suorittaneeksi. Norppa tuli kuuntelemaan Nestorin musisointia. Nestorikin kuului Jallun tavoin siihen sukupolveen, joka oli riippuvainen hylkeen traanista. Kun norppa rauhoitettiin 1955, Nestori luultavasti lopetti traanin hankkimisen, ainakin vähitellen. Tarinan mukaan norppa on kerran 1950-luvulla kuollut Nestorin pitkään siimaan. Ajan mittaan norpasta tuli Nestorin kaveri. Juha Vainion laulun tarina hylkeestä ja Nestorista perustuu tositarinaan. Nestori ei soittanut huuliharppua, kuten laulussa, vaan haitaria. Hän soitti sitä saunan rappusilla odotellessaan saunan lämpiämistä. Norppa tuli musiikkia kuuntelemaan läheiselle luodolle.
Liehtalan niemi on luonnonsuojelualuetta, noudata opasteiden ohjeita
ENG The web site of Veskansankylätgives you a lot of information of the area and activities on the Island villages in Saimaa.
The Liehtalanniemi Museum Farm is a very idyllic place where a hermit like man Jalmari Reponen (1902- 1976) lived his simple and near-nature life. There is his old house, and some other old buildings, meadows and some animals to see: sheep, chickens
The area is a nature reserve, so follow the instructions on the signs.
On Liehtalanniemi there is also a boat harbour and a camping site for canoers and kayakers.
SVA Fngrrygn wn xngfrvygn fhbwnffn.
RAT Cebgrpgrq bs enva naq fvtug.