Kätkö sijaitsee koordinaateissa N 63 1x.xxx E 30 0x.xxx
Kallella oli kaikkea muuta kuin tavallinen duunipäivä. Ensin kaupungin pohjoispuolelta tuli ilmoitus, joka peruuntui osoittauduttuaan pilailuksi. Seuraavaksi soitti mies, joka ilmoitti olevansa hyvin loukkaantunut. Kalle lähti kiireesti, mutta perillä selvisi, että mies oli kyllä loukkaantunut ja vihainen, mutta loukkaantuminen oli henkistä laatua. Lisäksi mies oli humalassa, joten Kalle kutsui paikalle poliisit. Seuraava keikka suuntautui palvelutaloon, mutta sielläkään ei tarvittu Kallen kyytiä, sillä paikalle pyydettiin reipasotteinen Minna, joka hoiti tilanteen. Aamupäivän viimeinen tehtävä hoidettiin paikan päällä. Ruokatunnin jälkeen alkoi tehtäviä sadella kaupungin itälaidalta. Homma lähti kuitenkin takkuillen käyntiin, sillä ensimmäinen tehtävä keskeytyi ajoneuvon vian vuoksi. Auton alusta ei tuntunut tukevalta. Kalle vei auton talliin odottamaan korjaajia ja sai alleen uuden ajopelin. Seuraavassa kohteessa Kalle veti jälleen lyhemmän korren, sillä hänen tullessaan kohteeseen oli paikalle jo pyydetty hyvin pätevän tuntunen Ville, joka suoritti tehtävän. Iltapäivän ollessa pitkällä Kalle otti vastaan erikoisen kuuloisen tehtävän ja lähti nopeasti liikkeelle. Kesken matkan hän sai kuitenkin tiedon, että tehtävä on peruttu ja taaskaan häntä ei tarvittu. Viimeinen tehtävä varsinaisena epäonnen työpäivänä oli käydä hyvin päättäväisen rouvan luona, joka ilmoitti "Ei minua mikään vaivaa, mene kotiisi vain poikakulta". Ja niinpä Kallen ei auttanut muu kuin päättää vuoronsa täysin ilman ainoatakaan kuljetusta.
Kätkössä on lokipaperin lisäksi kynä. Olethan huolellinen kätkön osien kanssa.
Tarkasta ratkaisusi