Tämä kätkö esittelee Uskelan naisen kansallispuvun.
Saat koordinaatit selvitettyäsi vastaukset kysymyksiin. Auton voit parkkeerata annettuihin koordinaatteihin kouluajan ulkopuolella.
---
This cache introduces a national dress of women in ancient Uskela area. The information that is needed to solve this mystery is not available in English, sorry. You can contact the owner to get information.
---
Kätkö löytyy koordinaateista
60.25.B-(CxF)+(Dx8)+13
023.14.(AxE)-(Cx8)+2
Uskela on mainittu historiankirjoissa ensimmäisen kerran vuonna 1329. Siihen kuuluivat Salon, Kiikalan, Kuusjoen, Muurlan, Perttelin, Halikon, Perniön ja Marttilan alueet sekä osia Somerosta.
Salon alueella ei ollut omaa naisen kansallispukua. Salo-Uskelan Seura pyysi vuonna 2000 Suomen kansallispukuneuvostoa kokoamaan sellaisen. Turun Maakuntamuseon amanuenssi Kari Appelgren ryhtyi pukumateriaalien asiantuntijaksi. Niinpä ryhdyttiin etsimään vaateparsia 1700-luvun lopulta ja 1800-luvun alusta. Museoiden kokoelmat tutkittiin, samoin vanhat maalaukset ja perukirjat.
Uskelan perukirjoja vuosilta 1746–1843 tutkittiin A kappaletta.
Koska ei löytynyt riittävän kattavasti materiaalia kokonaisuutta varten, laajennettiin etsintöjä lähialueisiin. Lopulta saatiin tarpeeksi aineistoa, jonka perusteella muodostettiin pukukokonaisuus.
Röijy (takki): Vadelmanpunainen villakankainen, pellavapalttinalla vuorattu Uskelan röijy 1700-luvulta oli tallennettu Turun maakuntamuseoon numerolla 6120. Se oli lahjoitettu museolle vuonna B.
Liivi: Turun maakuntamuseoon tallennetun liivin mukainen syklaaminpunainen villakankainen kureliivi, jossa oli kapeita valkoisia raitoja sekä vihreitä pilkkuja. Takana ovat läppäkörtit ja edessä ainutlaatuiset leikatut liepeet. Liivissä on yhteensä C nyörinreikää (parillinen luku).
Hame: Raidallinen parkkumikankainen hame, jonka värimaailma on otettu 1810-luvulta olevasta Maskusta tallennetusta hamekankaan palasesta. Kotona värjättyjen lankojen värimaailma oli vaihtelevaa, joten oletettiin tämän palan raidoituksen ja värien vastaavan sen ajan muotia. Hameen väljyys kootaan laskoksille, jotka ovat edessä matalat ja takana syvät. Hameen kuuluu näyttää takaa muhkean runsaalta. Hameeseen käytetään kangasta vähintään D metriä. (Kaksi numeroa, älä huomioi pilkkua.)
Paita: Oli vaikea löytää paidalle mallia, koska ne kulutettiin aivan loppuun, joten niitä ei säilynyt paljoa. Lopulta pukuun valittiin kotiseutuyhdistys Förening Bragen kokoelmista puolipellavaisesta palttinasta tehty Pornaisten paita. Uskelan naisen pukukokonaisuuteen kuuluu yhteensä E määrä paitoja.
Esiliinat: Kangas on kuvioitua tai kuvioimatonta silkkiä, värivaihtoehtoja ovat vihreä tai tumman viininpunainen. Esiliina on laskostettu. Vihreän esiliinan esikuva on 1800-luvun alusta Piikkiöstä ja viininpunaisen (violetin) esiliinan esikuva 1700-luvulta Salon Karjaskylästä.
Huivi: Esikuvana on Kiikalan Rekijoelta tallennettu Alina Pyölin omistama violetinsininen silkkihuivi. Sellaisia ei kuitenkaan ole nykyisin saatavilla, joten puvun kanssa voi käyttää vastaavaa ruudullista silkkihuivia.
Päähineet: Tykkimyssyn kopan malli on Perniön museosta, Aina Lindholmin lahjoittama, tummanruskealla silkillä päällystetty ja silkkilangoilla kukkakuvioiseksi kirjailtu tykkimyssy. Tykki (stycke) eli pala pitsiä on ohuesta pellavalangasta nyplätty pitsi nimeltään frimodiglai. Tyttöjen päänauha on punainen silkkinauha.
Sukat: Puvun väreihin sopivat tummat sukat (esimerkiksi mustat, vihreät, siniset tai punaiset).
Jalkineet: Kansallispuvun solkikengät, mustat avokkaat tai nauhakengät.
Muuta: Koruja ei käytetä, vain kihla- ja vihkisormus. Rannekelloa ei pidetä näkyvillä. Laukkuna käy vakka, kori (paju-, tuohi- tai pärekori) tai nyytti, joka on solmittu pellava tai puuvillakankaasta.
Kansallispukuraati hyväksyi kokouksessaan Uskelan naisen kansallispuvun 12.2.2003, ja siitä tallennettiin mallikappale kansallispukuneuvoston mallipukukokoelmaan.
F = Kuinka mones puku kokoelmassa on Uskelan naisen puku?
Taustan kuva: Turun Sanomat 1.12.2002. Piirros Marjo Vainio, väritys TS/Jani Kaunisto
