Salon kaupunki on vaikeassa tilanteessa. Nyt on aika tehdä kuntalaisen osa ja luoda lisää eloa kaupunkiin. Tämän sarjan myötä piristämme omaa yhteistoimintaamme ja alueen jo rikasta kätkötarjontaa. RoS on salolaisten kätköilijöiden yhteinen tempaus.
Nautinnollisia hetkiä Salossa
HUOM!!! Kaivoksen eteläpuoli, eli tornin puoli, on yksityisaluetta, jolle meno on kielletty. Kaivokseen voit tutustua pohjoispuolelta, eli kätkön puolelta. Älä myöskään mene aidatulle alueelle.
Orijärven kaivos toimi vuosina 1757-1957. Sieltä louhittiin kuparia, sinkkiä ja lyijyä, sekä sivutuotteena saatiin vähäisiä määriä jalometalleja.
Alkuvaiheessa malmia louhittiin päreiden valossa, sitten karbidilamppujen valossa ja lopulta 1926 kaivokseen saatiin sähköäkin Kärkelänkosken vesivoimalasta. Samoin itse louhinta tapahtui pitkään alkeellisesti veden ja tulen voimin, josta ruudin kautta siirryttiin dynamiittiin vasta 1880 - luvulla. Mekaniikan kehitys auttoi kaivostoimintaa, sillä hevoset, joiden avulla pyöritettiin tyhjennyspumppuja joilla kaivosta pidettiin tyhjänä vedessä ja jotka vetivät malmin ylös pystyttiin korvaamaan höyrykoneilla. Höyrykoneista saatiin myöhemmin myös käyttövoimaa kaivoksen porakoneille.
Kaivostekniikan kehittyminen johti myös siihen, että kaivoksen lähistölle kasaantuneita jäte- eli varppimalmi kasoja käytettiin malminrikastuksessa. Varppimalmikasoista saatiin parhaimmillaan lähes 2/3 rikastamolle viedystä malmista.
Kaivoksesta louhittiin yhteensä n. 1.3 miljoonaa tonnia malmia. Verrokkina Talvivaaran avolouhoksesta louhitaan vuosittain n. 24 miljoonaa tonnia malmia, sekä lisäksi kymmeniä miljoonia tonneja sivukiveä.