Itämeri on Pohjois-Atlantin sivumeri Suomen, Ruotsin, Tanskan, Saksan, Puolan, Viron, Latvian, Liettuan sekä Venäjän välissä. Se on maailman toiseksi suurin murtovesiallas Mustanmeren jälkeen. Itämeri on erittäin poikkeuksellinen meri alhaisen suolapitoisuutensa, vuoroveden heikkouden, mannerlaatan päällä sijaitsemisen sekä siitä johtuvan mataluuden takia. Itämeren keskisyvyys on 54 metriä ja syvin kohta 459 metriä sekä pinta-ala n. 392000 km2. Historiansa aikana Itämeri on vaihtunut järvestä mereksi ja takaisin järveksi useita kertoja. 4000-6000 vuotta sitten Itämeren suolapitoisuus oli kahdeksankertainen nykyiseen verrattuna. Tuota merellistä ajanjaksoa kutsutaan Litorinameren kaudeksi.
Itämeri on ominaisuuksiensa vuoksi herkkä muutoksille ja sen eliöt kestävät heikommin rasitusta kuin valtamerten tai makean veden eliöt. Rehevöityminen on Itämeren suurin ympäristöuhka. Rehevöitymisen johdosta Itämeren biomassa on kasvanut 1900-luvulla 30-70 prosenttia, mikä on myös aiheuttanut veden samentumisen. Itämeren suojelu alkoi 1972 Suomen aloitteesta. Prosessista seurasi Itämeren alueen merellisen ympäristön suojelusopimus, joka allekirjoitettiin Helsingissä 1974. Sopimuksen tavoitteena oli saada kuriin Itämerta saastuttavat päästöt.
Itämerellä on ollut pysyvää asutusta kivikaudesta lähtien, jolloin myös merenkulun alueella uskotaan alkaneen. Itämeren historia on moninainen pelätyistä viikingeistä aina vahvaan Hansa-kauppaliittoon. Itämeren pohjassa on satoja laivojen hylkyjä, yli tuhatvuotisen idän ja lännen välisen kaupan vuoksi hylkylöydöt ovat erittäin monipuolisia. Laivahylkyjensä johdosta Itämeri on kansainvälinen meriargeologian tutkimuskohde. Merkittävä osa hylyistä on säilynyt suhteellisen hyvässä kunnossa vuosisatoja Itämeren alhaisen suolapitoisuuden ja matalan happipitoisuuden ansiosta.