Kieltomerkki oli tietysti ihan aiheellinen silloin kun puunippuja pudotettiin vielä kanavaan. Tuolloin uittokanavan ylitse oli viritetty
usein vaijeri johon niput pysähtyivät.
Kun kanavassa ei ollut nippuja niin tällöin saattoi varovasti veneillä kanavan läpi, tosin piti varautua vaijerin ylitykseen.
Tällä hetkellä nippuja ei pudoteta eikä vaijeria ole enää sulkemassa kulkua kanavassa, vain topakka kieltotaulu edelleen paikallaan.
Veneellä pääsee toki ns. vanhaa uomaa pikin mutta tällöin kannattaa varoa uoman molemmissa päissä kiviä sekä mutkittelevaa uomaa.
Tarkoitus olikin liikennöinti ohjata Marjalan läpi jolloin taas varovaisuutta vaatii ainakin kesällä Marjalan uimarannan kohta jossa uimarit saattavat olla etäällä rannasta.
Uiton alku merkkinen purkki on sijoitettu niemelle josta kanava alkaa.