Tervahauta Traditional Cache
Thymallus Thymallus: Cache archived.
More
-
Difficulty:
-
-
Terrain:
-
Size:
 (not chosen)
Please note Use of geocaching.com services is subject to the terms and conditions
in our disclaimer.
Peruskäkö poleenharjun läheisyydessä.
Kätkön läheisyydestä löytyy laavu ja nuotiopaikka.Tervahaudat ovat Suomessa olleet kahta päätyyppiä, rännimäisiä ja trattimaisia. Suurempaa tuotantoa varten valmistettiin trattimaisia hautoja, jotka kaivettiin tuulensuojaiseen paikkaan ja joiden pohjalle rakennettiin umpinaiset säiliöt. Rännihaudassa terva juoksutettiin tynnyreihin rännin eli ns. piipun kautta, jonka päässä oli kynä tai purtilo. Tervahaudan pohja tampattiin tiiviiksi turpeella ja savella. Särökset ladottiin kerroksittain yläviistoon tai joskus melkein pystyyn haudan pohjalle, niin että keskelle jäi ns. silmäkeppi ja sen pohjalle särösristikko eli takka. Ennen polttamista säröksistä ladottu hauta peitettiin huolellisesti ensin huonolla puulla, sitten sammalilla, turpeella ja mullalla. Tervahaudan vierusvallin eli ns. palton alareuna jätettiin peittämättä, hauta sytytettiin tuohella juuri paltonreunasta. Terva valui silmästä piipun aukkoon. Piippu oli ontto putki, joka oli tehty kahdesta halkaistusta ja koverretusta puusta. Ne liitettiin vanteilla yhteen ja tilkittiin puun kuorella. Kynän päässä oli tappi, jota avamaalla tervaa juoksutettiin tynnyriin.
Additional Hints
(Decrypt)
[Juuri]
Treasures
You'll collect a digital Treasure from one of these collections when you find and log this geocache:

Loading Treasures