FIN
Hävisikö Rauha silloin kun Angry Birdsit saapuivat?
Rauha, tämä varsin ujon kokoinen sinivalkoinen ilmestys, jonka sisin on kovaa ulkokuorta pehmeämpi on kadonnut. Rauha ei kuitenkaan ole niin pieni, etteikö häntä löytäsi, jos vain huolellisesti etsii.
Tuntomerkit:
Rauha on paikallisen alkuasukasrotumäärittelyn mukaan varsin tyylipuhdas yksilö; pieni, mutta samalla iloinen, sellainen yläosastan hieman rintava, alaosastaan reisevä ja mahdollisesti jopa perseväkin, olematta kuitenkaan millään muotoa kurviton. Yläosastaan hän on lisäksi aavistuksen kookkaampi kuin alaosaltaan, mutta vain aavistuksen, "sillee sopivast", jotta kaikki matsaa yksiin.
Rauhaa ympäröinyt alue on muuttunut viimeisten kahden vuoden aikana hyvinkin radikaalisesti, parempaan vai huonompaa suuntaan - se on sitten kokonaan katsojan silmässä.
Entiseen "rauhalliseen" maalaisympäristöön on noussut elämää, hälinää ja akkulturaatiota synnyttävä monipuolinen vapaa-ajan alue, jonka ytimen muodostvat: Uusi vahvasti HC-maisesti ketjuuntunut kylpylä-hotelli monine mutkattomine ravintoloineen, joissa kaiken kirjavien länteen suuntautuneen migraationsa aikana tänne lennähtäneiden salitinttien hyvä sirkutella.
Paikallinen HC on siis vähän kuin OC, mutta onneksi sen lisäksi core-alueelta löytyy muutamia yksityisiä ravintoloita-alan yrityksiä, uutukaisuuttaan hohtavat aktiviteetti- ja seikkailupuistot, caprimainen ostokeskus, vapaa-ajan asuntomessualue (toistaiseksi myymättömin rakennelmaluomuksineen), sekä upeita naapurimaan "foliokarkeille" sopivia villoja.
Ovatko nämä uusilmestykset synnyttäneet Rauhassa tarpeen mennä piiloon? Mene ja tiedä, mutta ei siellä mitään ruuhkaa rantaraitilla ollut kun tätä Rauhaamme piiloon saattelimme.
Vanhaan tuttuun karttapohjaan Rauha on kuitenkin jättänyt tulkintakelpoisen viestin, jonka perusteella hänen piilopaikkaansa voi löytää, jos sopivasti osaa asioita yhdistellä. Osaatko sinä?
Yhdistä Rauhan wanhaan karttapohjaan merkityt kirjainpallot alueen uustulokkaiden numeroihin, joista tässä on alla lista:

Holiday Club Saimaa Spa Hotelli = 1, Section Seven kalaravintola =2, Rauhanranta pizzeria/pasteria = 3, Salapa Safarit ohjelmapalveluyritys =4, Atreenalin seikkailupuisto = 5, Vipelen talli (ainut wanha yritys alueella) = 6, Vapaa-ajan asuntomessualue = 7, Angry Birds seikkailupuisto = 8, Holiday Club Villas 9.
Rauha löytyy: N61° d+f. i, a, b-g E 028° c*a-h. g, f, d/e
_______________________________________________________
ENG
Rauha Holiday and Spa Area has been changed a lot during the last two years. Many new facilities has been build in few years; new restaurants, a spa hotel, leasure time cottages, fabulous villas, an Atreenalin Adventure park and Angry Birds Activity Park etc.
The old map of this area is almost bootless. If you try hard you will menage to combain the "new comers'" lettering to the following company numbers: Holiday Club Saimaa Spa Hotel = 1, Section Seven fish restaurant =2, Rauhanranta pizzeria/pasteria = 3, Salapa Safars Adventures =4, Atreenalin Adventure Parks = 5, Riding Stable Vipele = 6, Leisure time living - Fairground = 7, Angry Birds Adventure Park = 8, Holiday Club Villas 9.
Rauha will be find from: N61° d+f. i, a, b-g E 028° c*a-h. g, f, d/e

