Kiertoliittymä eli liikenneympyrä on teiden tai katujen risteyskohtaan rakennettu ympyränmuotoinen liittymäjärjestely, jonka liikennevirta oikeanpuoleisen liikenteen maassa on vastapäivään ja vasemmanpuoleisen liikenteen maassa kellonsuuntaan eli myötäpäivään.
Nykyaikainen liikenneympyrä on kehitetty Ison-Britannian liikennetutkimuskeskuksessa 1960-luvulla. Nykyaikaisessa liikenneympyrässä väistämisvelvollisuus on liittymään saapuvalla. Liikenneympyrään saavuttaessa ei tarvitse käyttää suuntavilkkua, sillä mahdollisia ajosuuntia on vain yksi eli liikenteen kierron suuntaan.
Lähtiessään liikenneympyrästä ajoneuvo on aina oikealle kääntyvä, ja näin ollen pakotettu käyttämään suuntavilkkua. Suuntavilkku on myös osoitus siitä, että vastakkaisesta suunnasta tuleva ajoneuvo pääsee ajamaan kiertoliittymään ilman sitä odotusviivettä, joka syntyy ajoneuvon kuljettajan tarkkaillessa tilannetta ollessaan epävarma siitä, mitä vasemmalta tulevan liikenneympyrässä olevan ajoneuvon kuljettaja aikoo tehdä. Liikenneympyrä toimii siis vetoketjun tavoin, ja vähentää ajoneuvon joutokäyntiä liikennevalo-ohjattuun risteykseen verrattuna. Näin ollen liikenneympyrä on myös ympäristöystävällisempi ratkaisu toteuttaa kahden tai useamman tien risteys.
Kätkön tekohetkellä Seinäjoella on 16 kiertoliittymää. Mikä on videon viimeinen liikenneympyrä?
Näppäile viimeisen liikenneympyrän koordinaatit chekkeriin, niin saat selville tämän mysteerikätkön loppukoordinaatit! Chekkeri sallii kohtuullisesti virhettä. Sinun pitää vain osua oikeaan ympyrään.
Tarkasta ratkaisusi
