Kätkö esittelee Kulosaaren hautausmaan eli Leposaaren sekä Tuomari Nurmion muutaman kappaleen, jotka sopivat teemaan.
Kulosaaren hautausmaa, jota kutsutaan myös Leposaaren hautausmaaksi, on pienin Helsingin seurakuntayhtymän hallintaan kuuluvista hautausmaista. Se sijaitsee Kulosaaren pohjoispuolella pienessä Leposaaressa, jota yhdistää Kulosaareen kapea pengertie. Alunperin saaren nimi oli Ison Pässin saari, mutta saarta alettiin pian hautausmaan myötä nimittää Leposaareksi. Hautausmaa vihittiin käyttöön 8. marraskuuta 1925 ja sen kappeli 20. marraskuuta 1927. Ensimmäinen saareen haudattu oli rouva Anna Kuosmanen, joka kuoli päivää hautausmaan vihkimisen jälkeen. Hautausmaalla on myös sankarihauta-alue, jonne on haudattu talvi- ja jatkosodassa kaatuneita. Sen yhteydessä on Arne Helanderin suunnittelema, vuonna 1941 paljastettu sankaripatsas Kuoleva soturi. Reliefin on tehnyt kuvanveistäjä Ben Renvall.
Tuomari Nurmio on syntynyt 21.marraskuuta 1950 Helsingissä. Tuomari Nurmion nimi on peräisin siitä, ettei lakimiehen poika halunnut jäädä isänsä varjoon vaan opiskeli itselleen oikeustieteen kanditaatin paperit. Nurmion gradu käsitteli kidutuksen kieltoa kansainvälisessä oikeudessa. Laki ei kuitenkaan työnä puhutellut Nurmiota, vaan hän on elättänyt itsensä muilla hommilla, ensin lehtimiehenä ja sittemmin muusikkona. Tuomari Nurmion isä osallistui jatkosotaan, jossa hän haavoittui. Sodasta palannut mies oli henkisesti rauniona tehden lopulta 40-vuotiaana itsemurhan. Tuomari Nurmio sanookin isänsä sotakokemuksen tuhonneen heidän lapsuudenperheensä, sillä myös veli teki itsemurhan.
Lähde:wikipedia 16.12.13
Kätkön soundtrackiksi suosittelemme:
Tonnin stiflat
Oi mutsi mutsi
Valo yössä