Kokonvuoren kallio kohoaa n. 33,7 m merenpinnan yläpuolelle. Vielä kaksikymmentä vuotta sitten kalliolta saattoi nähdä Lokalahden keskustaan, mutta nykyään on puita kasvanut eteen sen verran ettei sieltä kovin kauas näe. Tämä Kokonvuori eli Kokkovuori kuului muinoin rannikkoseudulla tärkeänä pidettyihin merkkituli- ja vartiointipaikkoihin ja sijaitsi kahden merkkituliketjun solmukohdassa. Kalliolla on ollut myös peruskartoituksen mittaukseen liityvä kolmiomittaustorni, johon kiipeämällä maanmittari sai näköyhteyden jollekin toiselle tornille. Kolmiomittaustorneja on aikanaan ollut Suomessa noin 4000 kpl, mutta nykyinen satelliittipaikannus on tehnyt tornit tarpeettomiksi ja ne ovat saaneet lahota maastoon. Kokonvuoren kolmiopisteellä on edelleen pystyssä matalahko tornirakennelma, mutta sekin alkaa olla jo lahoamispisteessä. Torniin ei siis saa kiivetä. Itse kolmiopiste on merkattuna tornirakennelman alla kallioon pienellä rautaputkella ja löytyy kalliosta hyvin sulan maan aikaan. Kallion reuna-alueella sijaitsee myös pienehkö kivimuodostelma eli ns. pirunpelto ( N 60° 40.312 E 021° 27.924 ).
Kätkö ei ole tornissa.
Autolle sopiva parkkipaikka löytyy Metsäniementie 16 ja harmaan roskiksen lähettyviltä. Metsässä kävelyyn kannattaa varautua sopivin jalkinein sillä kesällä voi maastossa luonnollisesti olla myös käärmeitä ja punkkeja. Ylös kalliolle päästäkseen on käveltävä metsän läpi n. 250 metriä. Märillä keleillä kalliot ovat liukkaat.
Vinkki metsäkävelyyn: Jos metsässä reippailu kiinnostaa,on Kokonvuorelta vain noin kilometrin matka metsäpolkuja pitkin läheiselle Lohkarekallio-kätkölle. Kokonvuorelta länteen laskeutuen tulet metsätielle (N60°40.334 E021°27.705), jota pitkin pääset kävelemään melko lähelle kivenlohkareita ja metsässä kulkee runsaasti mukavia eläinten polkuja. Voit kulkea kätköjen välisen metsäreitin edestakaisin tai sitten heittää lenkin Lohkarekalliolta sille osoitettuun parkkipaikkaan ja kävellä Kalliomäentietä sekä sitten siltä erkanevaa peltojen välistä traktoritietä pitkin takaisin Metsäniementielle. Lenkin pituus karkeasti arvioituna n. 2,5 km. Kts. kuvien joukosta kartta, josta hahmottaa paikkojen läheiset sijainnit :-)