Korson rautatieasema (lyh. Krs, ruots. Korso järnvägsstation) on lähiliikenteen asema Keravan kaupunkiradalla, Korson kaupunginosassa Vantaalla. Asema sijaitsee noin 22 kilometrin päässä Helsingin rautatieasemalta. Asema kuuluu Helsingin seudun liikennealueen (HSL) seutulippu-vyöhykkeeseen sekä VR:n vyöhykealueisiin B/C.
Asema otettiin käyttöön vuonna 1889. Nykyinen asemarakennus on rakennettu vuonna 1918 Thure Hellströmin Seinäjoki-Kristiinankaupunki-Kaskinen -rataa varten vuonna 1910 laatimien viidennen luokan asemapiirustusten perusteella. Asemarakennuksessa on pieniä eroja alkuperäisiin piirustuksiin nähden, muun muassa aseman vuoraus ja yksityiskohdat eivät ole alkuperäisten suunnitelmien mukaiset. Myöhemmin asemalle on tehty lukuisia muutostöitä.
Asema sijaitsi alkujaan Tuusulan, myöhemmin Keravan alueella, mutta lähellä kuntien rajaa, kunnes vuonna 1954 koko Korson taajama-alue liitettiin silloiseen Helsingin maalaiskuntaan. Asemarakennuksen pohjoispuolelle istutettiin 1930-luvulla koristepensaita siten, että niistä muodostuu aseman nimi Korso.
Lähde: Wikipedia
Kätkön ensilöytäjälle on luvassa FTF-palkinto.