Eurooppatietä Tikkakoskelle #2
Lentokenttän liittymän kautta pääsee myös Tikkakoskelle. Lentoasemantie johtaa suoraan itse Jyväskylän Lentoasemalle, mutta siitä kääntymällä Lentoemännäntielle pääsee siis Tikkakoskelle. Tie kiertää kentän ja muuttaa jopa nimeään Aatuntieksi. Ja vaihtuupa välillä kuntakin, nimittäin liittymä on Laukaan -puolella, mutta lentoasema onkin jo Jyväskylässä.
Wikipediassa kerrotaan E75 -tiestä seuraavasti:
E75 eli eurooppatie 75 on 5 639 kilometrin pituinen eurooppatie, joka alkaa Vuoreijasta Norjassa ja loppuu Sitiaan Kreetalla Kreikassa. Suomessa sen koko osuus on valtatietä 4, lukuun ottamatta lyhyttä osuutta Unioninkadulta Erottajalle Helsingissä.
Eli tuo tie mikä luikertelee läpi Suomen ja siis ohittaa myös Tikkakosken on Valtatie 4 ja wikipedia osaa kertoa meille siitä seuraavaa:
Valtatie 4 eli Nelostie on Suomen halki Helsingistä Lahden, Jyväskylän, Oulun ja Rovaniemen kautta Utsjoelle johtava valtatie. Tie on yksi tärkeimmistä päätieyhteyksistä Suomessa ja pääyhteys Etelä- ja Pohjois-Suomen välillä. Tien pituus on 1 295 kilometriä ja se on Suomen pisin valtatie. Vuoden 2012 alussa tiestä oli moottoritietä 16 eri kunnan alueella yhteensä 205 kilometriä ja moottoriliikennetietä viiden kunnan alueella yhteensä 39 kilometriä.
Lentoaseman liittymää on uudistettu samassa yhteydessä kun kauppaketju Lidl rakennutti alueelle suuren varastonsa. Näin liittymä palvelee paremmin lentoaseman asiakasliikennettä sekä varaston vaatimaa raskasta rekkaliikennettä. Mahdolliset tulevaisuuden suunnitelmat ovat osa Valtatie 4 :n uudistuksista ja niihin voit tutustua Keski-Suomen ELY -keskuksen sivuilla.
Kätkössä ei ole kynää, joten ota oma mukaan!