Mies musta merestä nousi, uros aallosta yleni, kolmen sormen korkuinen, neljän peukalon pitunen, wähän kuollutta parembi, katonutta kauhiambi.
Elelipä olelipa kerran syvällä Haukilampien rotkon syvyyksissä mies musta, vain kolmen peukalon korkuinen, mutta silti hyvin häijy ja häikäilemätön. Lempityönään hän huijasi typeriä ja ahneita ihmisiä; toisia lupaamalla näille kuvankauniin tyttärensä puolisoksi, jos nämä suorittaisivat uhkarohkeat tehtävät, toisten kanssa hän taas löi vetoa mahdottomista haasteista, joiden tekijät olivat tuhoon tuomittuja. Lupaukset edellyttivät aina maksua, eikä kukaan lupauksen saaneista tullut takaisin voittojaan pyytämään. Minne lie vesiin kadonneet, vetehisten valtakuntaan, ihmiset puhuivat.
Pian vetehisen aarteesta alkoi liikkua huhuja. Moni sitä halasi, mutta vain rohkeimmat uskaltautuivat sitä etsimään, kuitenkaan mitään löytämättä saivat hekin palata. Kului aikaa ja vetehisen aarre alkoi vaipua unholaan, kunnes eräänä päivänä alkoi kiertää sana siitä, että vanha vetehinen oli lopulta kuollut. Vähitellen kalamiehet palasivat lammille, ja jokeen uskallettiin myllykin perustaa.
Aarrehuhut, jotka olivat hetkeksi lähes unohduksiin vajonneet, nousivat taas puheenaiheeksi. Haukilampia naarattiin usean venekunnan voimin, ja joen pohjaa sukeltajat tutkivat ahnain silmin. Mitään ei kuitenkaan löytynyt. Syvyydet saivat pitää aarteensa, jos aarretta nyt koskaan oli ollutkaan.
Vuosia myöhemmin nuori Ganander tuli keräämään aineistoa kirjoittamaansa opukseen. Myöhemmin samaisen Christfried Gananderin kirjoittamana ilmestyikin suomalaisesta mytologiasta kertova uraauurtava teos. Keruumatkallaan hän eräässä surkean harmaassa, lähes maan sisään painuneessa mökissä sai kuulla vetehisen aarteen tarinan. Pieni, kumaraselkäinen mummo vakuutti, että aarre oli todellakin olemassa. Todisteeksi hän näytti pientä kivilaattaa, johon oli kaiverrettu muutamia merkkejä. Enempää mummo ei suostunut paljastamaan, eikä Christfried ajatellut asiaa sen enempää, painoi vain tarinan muistiinsa. Tarinaa hän ei kuitenkaan liittänyt kirjaansa.
Myöhemmällä iällä mummon kertomus palasi hänen mieleensä. Jospa aarre oli sittenkin olemassa...? Christfried kopioi paperille näkemänsä kiven merkit niin hyvin kuin taisi. Pyöriteltyään niitä kauan mielessään hän eräänä päivänä keksi arvoituksen ratkaisun. Aarteen hän tiettävästi löysi, mutta mitä se sisälsi, sitä hän ei koskaan paljastanut. Hän sanoi vain, että se oli nähtävä, mutta sitä ei saanut kukaan omia. Viimeisinä vuosinaan hän piilotti ratkaisun uudelleen, jottei aarre joutuisi vääriin käsiin.
Tarina aarteesta unohtui aikojen saatossa. Lopulta joku löysi uudestaan muistiinpanot, joissa oli teksti "kopierad av Ganander, Chr.", ja sai avattua koodin. Hän ei tiennyt paikan liittyvän aarteeseen, joten hän vain koodasi numerot uudelleen kryptisen arvoituksen taakse:
4 v 9 F h
4 v 2 6 G
Sitä, joka on lähdössä aarretta etsimään, saattaisivat kiinnostaa lopulliset numerosarjat, jotka saa tsekkeristä, kun pääsee koodin lähteelle.
Mysteerin ratkaisu on kolmiosainen: 1) ensin on hoksattava jotain, jotta 2) pääsee etsimään koordinaatteja. 3) Viimeksi syötetään saadut koordinaatit tsekkeriin, joka antaa varsinaisen purkin koordinaatit. Mitään ei tarvitse laskea eikä koordinaatteja arvailla. Myöskään kirjallisuuteen tutustumista ei ratkaisuun tarvita, ellei omasta kiinnostuksesta halua tutustua Gananderin tuotantoon.
