Yhdistelmiä(kö)
Tämä mysteeri johdattelee kätköilijän pienelle matkalle Kemian mielenkiintoiseen maailmaan. Älä huoli, matka ei ole pitkä ja et joudu näännyttämään itseäsi tylsillä luennoilla. Mutta hiukan joudut tietoa etsimään, yhdistelemään ja päättelemään. Onnea matkaan!
Aloitetaan ihan aluksi sillä tiedolla, jota Wikipedia meille Kemiasta tarjoaa (http://fi.wikipedia.org/wiki/Kemia):
---
Kemia on aineen koostumusta, ominaisuuksia ja muuttumista tutkiva tiede. Kemia luokitellaan luonnontieteisiin ja se tutkii pääasiassa alkuaineiden ja niiden muodostamien yhdisteiden, kuten molekyylien, rakennetta ja käyttäytymistä sekä etsii keinoja niiden tunnistamiseksi ja valmistamiseksi. Alkuaineiden varsinainen koostumus, atomit ja alkeishiukkaset kuuluvat sen sijaan fysiikan aihepiiriin. Kemiassa keskitytään atomeihin ja niiden muodostamiin yhdisteisiin menemättä varsinaisesti syvemmälle atomien perustavanlaatuiseen rakenteeseen. Kemiassa keskitytään kemiallisiin reaktioihin ja kemiallisiin sidoksiin, koska alkuaineita ei voida jakaa tai muuttaa toiseksi aineeksi kemiallisissa prosesseissa. Kemia ja fysiikka kuitenkin hyödyntävät osin samoja konsepteja, kuten esimerkiksi kemiassa huomioidaan energia ja massa kemiallisia reaktioita tarkasteltaessa.
Kemiantutkimuksen tuloksia ovat esimerkiksi muovit, maalit, lääkkeet, lannoitteet, polttoaineet, pesuaineet, räjähteet ja metalliseokset. Kemiantuotteilla on ollut suuri merkitys modernin yhteiskunnan materiaalisen perustan mahdollistamisessa esimerkiksi lannoitteiden ja polttoaineiden myötä ja erilaisia kemiantuotteita varten on syntynyt niitä jalostava kemianteollisuus. Kemia mahdollistaa erilaisten ihmisille hyödyllisten aineiden tuottamisen ja nykyään tämä tuotanto on organisoitunut kustannustehokkaaksi teollisuustuotannoksi. Tavallisesti tällöin on kyse prosessiteollisuudesta, jossa hyödynnetään kemiallisten käsittelyvaiheiden lisäksi myös fysikaalisia käsittelyvaiheita. Ilman kemiaa esimerkiksi öljyn jalostaminen bensiiniksi ei olisi mahdollista. Kemia jaetaan viiteen alaan: orgaaniseen kemiaan, epäorgaaniseen kemiaan, fysikaaliseen kemiaan, analyyttiseen kemiaan ja biokemiaan.
---
Helppoa ja yksinkertaista, eikö kuulostakin siltä?
No, mennäänpä sitten Yhdisteisiin.
Eli mitä ne sitten ovat?
Jälleen kerran kysymme apua Wikipediasta (http://fi.wikipedia.org/wiki/Yhdiste) :
---
Kemiallinen yhdiste on kahdesta tai useammasta keskenään reagoineesta alkuaineesta koostuva aine. Yhdisteessä alkuaineiden määrät ovat tietyssä suhteessa toisiinsa nähden. Esimerkiksi vesi on yhdiste, jossa on vetyatomeja kaksi kertaa niin paljon kuin happiatomeja.
Yhdisteen koostumusta kuvataan kemiallisella kaavalla. Veden kaava on H2O.
Yhdisteen pienin rakenneyksikkö on molekyyli. Tämän vuoksi seos ei ole yhdiste, koska seoksen komponentit eivät ole kemiallisesti sitoutuneet toisiinsa. Esimerkiksi messinki on metalliseos, joka muodostuu erillisistä kupari- ja sinkkiatomeista, joiden suhde messingissä vaihtelee.
Yhdisteet jaetaan orgaanisiin ja epäorgaanisiin. Hiiltä sisältävät yhdisteet ovat joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta orgaanisia. Loput yhdisteet ovat epäorgaanisia.
---
Ok, tämä selvä! Eli yhdisteet ovat siis aineita jotka koostuvat alkuaineista. Jepulis.
Yhdisteet ovat osa tätä meidän modernia maailmaa, ja monissa meille tutuissa asioissa on niitä. Mutta mitäpä niistä? Niin, no sen verran, että voidaksesi ratkaista tämä mysteerin, pitää osata täyttää alla oleva ristikko annettujen vihjeiden mukaan.
Alla olevat vihjeet ovat aineiden kemiallisia kaavoja. Ja jotta ymmärtäisimme mitä ne oikeasti siis tarkoittavat niin katsotaan mitä Wikipedia (http://fi.wikipedia.org/wiki/Kemiallinen_kaava) niistä sanoo:
Kemiallinen kaava ilmoittaa kemiallisen yhdisteen koostumuksen eli molekyylin tai kaavayksikön atomit ja niiden määrän. Jokaisella alkuaineella on oma symbolinsa eli kemiallinen merkkinsä, jossa on yksi iso kirjain tai yksi iso ja pieni kirjain (poikkeuksena keinotekoiset alkuaineet alkaen järjestysluvusta 117 (mukaan lukien 115), jotka tunnetaan väliaikaisnimillään ja -merkeillään). Kunkin alkuaineen atomien lukumäärä yhdisteessä tai kaavayksikössä ilmoitetaan alaindeksillä.
Eli näin, nyt osaatkin sitten tulkita nuo vihjeet oikeiksi yhdisteiksi järjestelmällisesti ja etsiä niiden nimet tuonne ristikkoon.
Huom! Purkki ei sisällä kynää eli oma mukaan, ja irroita korkki varovasti!