Perinteinen siltakätkö Kivisillantiellä.
Paikalla oli aikaisemmin kaksiosainen Känsälän-Paavolan lankkusilta, jossa oli kivisiltana tunnettu saari välissä. Tulvan aikaan lankkusillat purettiin, sillä vesi virtasi monesti yli kivisillan. Aina ei ajoitus onnistunut ja silta saattoi ajelehtia alajuoksulle. Lapset kuljetettiin tulvan aikaan aikaisemmin veneillä joen yli, myöhempinä aikoina taksilla Nikulan kylän kautta. Paikalla oli myös uimapaikka. Nykyinen silta on rakennettu hieman edellisen yläjuoksun puolelle ja valmistui vuonna 1985.
Rv cher, qbrf abg ovgr, ovgre vagr.