Säkinmäentien muututtua maantieksi tuli tarpeen järjestää kulkijoille kestikieväri. Kestikievari annettiin hoidettavaksi aina viideksi vuodeksi kerrallaan tarjoushuutokaupan perusteella. Lamminpään tila hoiti kestikievaritoimintaa vuodesta 1911 aina 1920-luvun puoliväliin saakka, kunnes kestikievaritoiminta lakkasi. Kestikievaritoiminnan loppuminen ei kuitenkaan tarkoittanut majoitustoiminnan loppumista sillä Lamminpäässä päätepysäkkiä pitänyt aikainen linjavuoro piti yllä majoitustarvetta edelleen. Samanlaista majoitustoimintaa tarjosi myös Sillansuun tila etenkin pirttimäkeläisillille jotka eivät vielä olleet saaneet omaa linjayhteyttä.
Säkinmäki -kätkösarja esittelee muutamia Säkinmäen kylän historiaan liittyviä paikkoja, tapahtumia sekä henkilöitä.