Eräs tuttavani kertoi minulle aikoinaan tästä harrastuksesta, kun olimme viettämässä juhannusta. Kiinnostuin välittömästi, sillä ainaiset, toistuvat koiranulkoilutuslenkit olivat jo käyneet kyllästyttämään. Tartuimme tuumasta toimeen ja ensimmäiseksi kätkökseni valikoitui Haukankierroksen kätkö, joka sattui olemaan kevyen reippailumatkan päässä, tosin juhannuksen kakkospäivänä reippailu oli kaikkea muuta kuin kevyttä. Matkalla meitä vastaan saapui hyvin eksyneen ja hiestä limaisen näköinen pariskunta, vanhanliiton paperikartta käsissään. Kävi ilmi, että kyseessä olivat Juan ja Juana Perez, heitimme hetken hetulaa ja he kertoivat hikoilleensa ylimääräiset kilot pois harhaillessaan metsikössä ja niin neuvoimmekin heidät sitten taas kohti oikeaa määränpäätään.
Jatkoimme matkaa ja hetken päästä löysimme ensimmäisen geokätköni. Siinä logivihko kädessäni sitten pohdiskelin minkä nimimerkin, pseudonyymin, salanimen, taiteilijanimen, peitenimen tai aliaksen itselleni valitsisin, katselin hyvän ystäväni Tikronin nimeä paperissa, sekä ennen meitä paikalla käyneiden luostaripoikien, Jan Janssenin sekä Piet Pietersenin nimiä. Pohtiessani nimeäni, katsahdin jalkoihini ja sieltä minua tuijottivat kaksi hyvin aktiivista silmää sekä yksi läähättävä kieli, totesin mielessäni, että tuon nelivedon kanssahan me näitä jatkossa haetaan, jotta saadaan jokin tavoite lenkeillemme, eikä aina tarvitse kulkea vain vakioreittejä pitkin. Kirjailin vihkoon nimimerkikseni Boris, se ei kuitenkaan aivan vakuuttanut, sillä vaikka kyseinen nimi oli koiramme nimeksi valikoitunut kasvattajanimenä ja jäänyt käyttöön sen vuoksi, ettei toista saman nimistä vastaan tule, niin viittaus itärajan taakse oli silti melko ilmeinen. Päädyin lisäämään väärinkäsitysten välttämiseksi nimen perään maatunnuksen FIN ja niin siitä tuli kokonaisuudessaan Boris FIN.
Tuosta maatunnuksesta on ollut paljon iloa, sillä ulkomaanreissuissa se on toiminut jutunjuurena. Kävimme taannoin New Yorkissa, Isossa Omenassa. Siellä piipahdimme maailman pitkäveteisimmässä urheilutapahtumassa, Yankees Stadiumilla. Viereemme sattuivat istumaan kolme jääkiekkoilijaa, Morten Menigmand, Herr Sörensen ja Hans Jensen, taisivat olla niin sanottuja kovanaamoja eli gooneja, kun heiltä näytti muutama lego suustaan puuttuvan. Eräänä toisena päivänä hameväen shoppaillessa vaimon johdolla, tapoin aikaani luonnollisesti kätköilemällä. Etsin juuri erästä purkkia Central Parkissa, kun takaani kuului outoja ääniä. Käännähdin katsomaan ja näin kolme herrasmiestä pitelemässä kiinni patongeistaan. Esittelimme itsemme toisillemme ja Jean, Jacques sekä Pierre kostautuivat kätköileviksi piknikmiehiksi, jotka jostain kumman syystä kysyivät minulta olenko sattumoisin venäläinen. Tuolla hetkellä pidin itseäni nerona, kun olin tajunnut lisätä maatunnuksen nimimerkkiini. Jäin hetkeksi tarinalle näiden Dupontin veljesten kanssa, kun heillä sattui olemaan mukanaan maukasta punaviiniä, erilaisia juustoja ja aurinkokin paistoi.
Toisella reissullamme Thaimaassa sain myös tuttuja tämän harrastuksen parista. Vietimme pari viikkoa eräällä saarella ja siinä rannalla makaamisen tasapainona kiertelimme myös kätköillä, jotka esittelivät varsin ainutlaatuisia paikkoja. Noin puolessa välissä reissuamme tapasimme erään pyhän paikan alapäässä mukavan pariskunnan, jonka kanssa satuimme samaan aikaan purkille. Fred Nurk ja Joe Farnarkle repesivät nauramaan nähdessään nimimerkkimme logivihkossa, sillä he kertoivat puhuneensa meistä suomalaisista, jotka ovat aina askeleen heitä edellä. Kävi ilmi, että he olivat saapuneet aina seuraavina meidän loggaamillemme purkeille. Nyt satuimme kuitenkin samaan aikaan samalle kätkölle ja hetken siinä turistuamme pompimme lailla kenguruiden rappusia pitkin moikkaamaan meditoidessaan pystyyn kuollutta pyhää munkkia, jolta olivat silmät pudonneet vuosien saatossa päästään ja siitä syystä tuolle oli laitettu aurinkolasit. Rennon letkeältä ja trendikkään tyylikkäältähän tuo sitten näytti.
Samalta reissulta muistuu mieleen myös eräs päivä, jolloin vaelsimme kohti salaista, kätkötettyä rantaa. Tie vei läpi viidakon ja lopulta saavuimme upean ja rauhallisen lomaresortin pihaan. Kätkökuvaus kertoi meillä olevan lupa taittaa matkaamme resortin lävitse ja niin kiipeilimme pitkin kallioita ja pääsimme lopulta perille. Purkilta avautui elokuvamainen näkymä täysin autiolle unelmarannalle, jonka rauhasta ja näkymistä jäimme nauttimaan. Palatessamme resortille, vaappui meitä vastaan hyvin vahvasti jutiloitunut herrasmies. Hän esittäytyi ja kertoi olevansa lomaresortin isäntä, Jos Bleau. Kävi selväksi, että hän oli hyvin tietoinen siitä mitä olimme puuhaamassa ja itse asiassa Jos piti myös kätköstä huolta, kun sen piilottaja asui itse toisella puolella maapalloa. Isäntä pyysi meitä hetkeksi liittymään seuraansa ja siinä sitten turistiin rannalla suuren vaahteran lehtien alla jääkiekosta ja muusta maailman menosta, aina myöhään yöhön asti, kunnes hän soitti meille taksin ja tuli aika lähteä vieraskirjan kautta kohti hotelliamme. Vieraskirjaan kirjailin seuraavia, ympäri maailmaa saapuvia turisteja varten, mitäpä muutakaan kuin Boris FIN, sillä enemmän se maatunnuksensa kera heille kertoo, kuin oma oikea nimeni.
Koordinaatit ovat luonnollisesti muodossa xx.xx.xxx
Mikäli tahdotte, niin loggauksen yhteydessä voitte halutessanne avata vähän omien nimimerkkienne taustaa, mikään pakko ei kuitenkaan todellakaan ole, sillä onhan sillekin jokin syynsä kun nimimerkkejä käytämme.
