
Hanabölenkoskea on esitelty jo
kahdessa aiemmassa multissani, joten paikan esittelystä ei tällä kertaa sen enempää. Mutta koska paikka on niin jännä, niin pääset sen sijaan loikkimaan ja kiipeilemään keskellä kosken kuohuja. Ei mitään liian vaikeaa, maastoarvo riippuu osittain vuodenajasta. Lenkkareilla pärjää suurimman osan vuodesta, kovien sateiden jälkeen kumppari tai kahluusaapas voi olla avuksi. Erityistä jännitystä hakevat kätköilijät voivat käydä paikalla lumien sulamisen aikaan, jolloin märkäpuku voi olla tarpeen :)
Tehtävänäsi on astella kiviä pitkin, kiivetä kosken keskellä olevan betonipaaden päälle ja käyttää mittanauhaa. Kyllä, aivan kuten paikalla aiemmin olleessa
Keravanjokiloikkaa -sarjan multissa. Mutta koska kätkökuvaus alkaa sanalla "toiminnallinen" niin tällä kertaa kuivalta maalta silmämääräisesti mittailu on tehty vaikeammaksi. Joudut siis hieman haastamaan itseäsi.
Mikäli mittasi unohtui kotiin, voit lainata omaani. Se löytyy kun kuljet alkupisteeltä parikymmentä metriä etelän suuntaan. Noin neljä metriä virran suuntaan suuresta vaahterasta kasvaa pienempi vaahtera ja sen oksalla roikkuu filmipurkki. Muista palauttaa mitta paikalleen käytön jälkeen.
Kiipeä paaden päälle ja mittaa kannen pituus, se on A. Kannen leveys leveimmästä kohtaa mitattuna on B. Mittaustulokset senttimetreinä siten, että tulokset pyöristetään lähimpään kymmeneen senttiin. GPS-laitteen käyttäjät joutunevat tyytymään tuohon selitykseen, mutta älypuhelinkätköilijät ja tietokoneella istuvat näkevät asiaa selkeyttävän kuvan:
Mittaukset tehtyäsi istu rauhassa alas ja ymmärrä, että
A - B = X.
Ja nyt voit mennä etsimään itse kätköä, joka sijaitsee koordinaateissa
N 60° 19.(X - 118)
E 025° 05.(X - 233).
1,4 litran vetoinen pakasterasia löytyy kivenkolosta, joka ei todennäköisesti jää veden alle korkean veden aikana. Peitä kätkön yläpuolinen reikä yhdellä isolla kivellä niin ettei purkki jää näkyviin.
Talvilöydettävyydestä: Loppupistettä voi olla vaikea löytää runsaslumiseen aikaan. Alkupisteen mittauksia voi olla vaikea tehdä lumisena aikana. Jos kuitenkin haluat etsiä tämän talvella, ota lapio alkupistettä varten mukaan ja
ole varovainen, sillä koskella jäät ovat petollisia.

I've already made two caches presenting Hanabölenkoski, so this time it's all about action. Climb to the top of the concrete block in the middle of the river and measure the lenght of the top side of the block, that's A. The width of the block at the widest is B. Measurements in centimeters, round off to nearest ten. See the picture above, the arrow is pointing downstream.
In case you forgot your own tool, you can use mine. Go about twenty meters south from coordinates and look for a film canister near the big maple, it's hanging on a branch of a smaller tree. Remember to return it after use.
Now understand that
A - B = X.
The cache location is
N 60° 19.(X - 118)
E 025° 05.(X - 233)
The cache is a regular-sized container between rocks. Cover the cache so it is not visible.
The final cache might be hard to find during winter. Taking measurement at first stage might be difficult when snowy. With shovel it just might work. Just
be careful as the ice can be thin!