Varhaisissa merkinnöissä Maaga mainitaan ensimmäisiä kertoja Pohjois-Euroopan pronssikauden yhteydessä. Latinankielinen lisänimi, Carnifex, on lisätty indoeurooppalaisessa lähdeaineistossa.
Maaga Carnifexin kerrotaan olevan uurnakenttäheimon, Maglemosen, mahtava ja pelätty, kahta suurta pronssimiekkaa käyttävä pyöveli ja soturi. Maglemosen valloittaessa uusia alueita, käytti hän apunaan jättiläismäistä "kaksikasvoista teurastajaa", Maaga Carnifexia.
Carnifexin kerrotaan tuhonneen kyliä silmittömällä raivolla, ja voitonrituaaleihin kerrotaan kuuluneen mm. uhrien syömistä. Mykeneläistä kulttuuria tutkinut F. Ewens kertoo, että maine oli kauhistuttava; ihmiset pakenivat ja jopa surmasivat itsensä, välttyäkseen Maagan kohtaamiselta. Tästä tuhoajasta kerrotaan tulleen pahuuden ja hävityksen vertauskuva muinaisten kansojen legendoissa.
Maaga käytti kahta suurta, pronssista miekkaa ja kypärää, jonka toiselle puolelle oli taottu pääkallo ja toiselle puolelle pronssikasvot.

" Tämä on kertomus erään kylän historiasta, ajalta jolloin puolet Suomen niemestä oli Ancylusjärven peitossa. Noihin aikoihin joukko ihmisiä pakeni Maglemosen hirmuvaltaa jättäytyen lautoillaan Ancylusjärven aaltojen armoille. Aikanaan kylmät tuulet kuljettivat nämä ihmiset Ancylusjärven koillisrannalle. Vuosia myöhemmin Maglemosen keisari lähetti ihmisjoukon perään pelätyn jättiläisensä, joka tunnettiin nimeltä 'Maaga'.
Vuosisatojen saatossa Ancylusjärven pinta laski ja vetäytyi satoja kilometrejä, muuttuen lopulta Itämereksi. Jäljelle jäi kuitenkin järviä sekä synkkiä metsiä, jotka me tänä päivänä tunnemme nimeltä Maakasperä.
Aikaa kului, pakenijat asettuivat aloilleen, kuvitellen olevansa turvassa. Vuosia myöhemmin kylän viisaat kertoivat kurjen tuoneen viestin; Maaga oli tulossa. Kun tieto saavutti pakenijat, alkoi heidän keskuudessaan levitä pelko. Niinpä rannoille ja metsiin asetettiin tähystyspartoita vartoimaan ulappaa. Öisin poltettiin suuria tulia, joiden toivottiin suojelevan kylää. He myös kasvattivat suuria karhuja, joiden tehtävänä oli suojella heitä Maagalta. Näiden eläinten jälkeläisiä vaeltaa vieläkin metsissä, perimänään halu suojella ihmisiä.
Silti tuomiopäivä oli tulossa.
Kyläläiset odottivat uhkan tulevan lännestä, mutta Maaga olikin kiertänyt Haikaranvuoren taakse, ja saapui nyt kylään pohjoisesta, yllättäen täydellisesti kyläläiset. Niin tuhoutui kylä, ja väki pakeni karhujen suojelemana läheiselle vuorelle. He, jotka vuorelle selvisivät, antoivat sille nimen, Elämänmäki.
Maaga itse asettui asumaan kylään, jonka rauniot ovat edelleen jossain siellä, sammaleiden alla."
Uskomuksissa Maaga palaa jälleen, kun raunioiden rauha rikotaan.
Jos eksyt Maakasperän metsiin,
älä pelkää, täällä olet turvassa,
metsien kuninkaan suojeluksessa..