Vanha jäteveden puhdistamo toimi täällä 60-luvulta vuoteen 2009 saakka. Aikanaan puhdistamo oli huipputekniikkaa. Sen käyttöönotto lienee ollut yksi merkittävä askel Aurajokirannan viihtyisyyden parantumisessa. Vielä 50-luvulla turkulaiset tuskastelivat haisevaa Aurajokea, joka toimi ikään kuin suurena avoviemärinä. Sinne päätyivät jätevedet puhdistamattomina, ennen kuin puhdistamo otettiin käyttöön.
Laitos palveli lähes viisikymmentä vuotta ja prosessia kehitettiin monta kertaa. Teknisesti laitos oli biologis-kemiallinen aktiivilietelaitos typenpoistolla.
Kuriositeetteina kerrottakoon, että
- Laitoksen virtaama 2000-luvulla oli päivittäin suurinpiirtein 70 000 kuutiota.
- Eräänä kesänä viemäriin heitetyt pumpulipuikkojen tikut muodostivat lautan selkeytysaltaaseen. Lautan päällä kasvoi tomaatin taimi. (pumpulitikkuja ei kuulu heittää viemäriin!)
- Laitoksen laboratoriossa saattoi erottaa ruotsinlaivan jäteveden muusta jätevedestä. Laivojen silppuripumput tekivät jätevedestä sameaa muhjua.
Nykyään vanha puhdistamo on tekniikaltaan vanhentunut eikä vastaa nykyajan puhdistusvaatimuksiin. Siksi Turkuun rakennettiin uusi Kakolan jätevedenpuhdistamo kallion sisään. Kaupungin laajentuessa vanha puhdistamoalue on kasvanut lähes kiinni keskustaan. Vanhan puhdistamon alueelle on nyt suunnitteilla uutta käyttöä. Alueelle ollaan kaavoittamassa kaupunkimaista ja korkeaa asuin- ja liiketilarakentamista.
Saa nähdä miltä täällä näyttää tulevaisuudessa! Nykyinen puhdistamoalue ei ainakaan ole mikään kaunistus.
Lähde: Ei ole. Jutut ovat omasta muististani, asioita joita olen kuullut tai itse todennut. Voi olla että kaikki faktat eivät ole täsmällisiä tai muistan väärin.
Aidan toiselle puolelle ei tarvitse mennä (eikä varmaan saakaan). Älä käytä voimaa, vaan nosta ja vedä sivuun. Varmista, että laitat purkin takaisin samaan paikkaan.