Härmänmaan kulttuuriperintöhanke on asettanut lodjan tälle paikalle vuonna 2007. Jostain syystä tämä kohde on jäänyt kovin harvan vieraan löytämäksi eikä Härmänmaan museoiden sivuiltakaan linkki oikein aukea. Kauhavalla samaa sarjaa edustaa Kalan torppa ja Kauhavan ensimmäinen puukkotehdas.
Perttulanmäki on Kauhavan Ylikylässä, Kauhavanjoen eteläpuolella oleva noin 500 m pitkä, pohjois-eteläsuuntainen harju viljelysten keskellä.
Paikalta löytyi vuonna 1930 hiekanotossa oikokirves, hioinkivi ja saviastianpaloja. Äyräpään kaivauksissa samana vuonna tuli paikalta esille vasarakirveskulttuurin hauta. Vuoden 1980 inventoinnissa hiekanottopaikasta, josta esineet löytyivät, ei enää ollut merkkejä. Paikalle on Kauhava-Seura pystyttänyt muistokiven; hautapaikan ympärillä kasvoi 1980 tiheää pensaistoa.
Perttulanmäeltä kaksi 1800-luvun puolella löytynyttä vasarakirvestä (KM 1005, 1006) ovat mahdollisesti löytyneet vasarakirveshaudasta lounaaseen olevan hiekkakuopan ja tervahaudan läheltä (Äyräpään kertomus 1930, AO:n arkistossa). Kuoppaa ja tervahautaa ei ollut havaittavissa maastossa 1980.