Olin 13-vuotias, kun eräänä syysiltana olin palaamassa kotiin kaverini luota. Ajankohta taisi olla syyskuu eikä ilta ollut kovin myöhäinen, sillä valoa oli kuitenkin vielä sen verran, että olisi nähnyt vaikka lukea. Asuimme kirkonkylässä, mutta kotini välittömässä läheisyydessä ei ollut katuvaloja.
Astelin siis hämärässä kotiin, mieleni oli huoleton ja muistelin mitä kaikkea olimmekaan Marjon kanssa jutelleet. Kaikkialla oli hiljaista, ihmiset olivat linnoittautuneet televisioidensa ääreen, sillä ikkunat siellä täällä loistivat kylmää sineään. Indigonsinisellä taivaalla tuikki jo muutamia tähtiä. Iltakasteinen jasmiinipensas tuoksui.
Käännyin tieltä kotipihaan hiekan rahistessa tennistossujeni alla. Nostin katseeni kohti ulko-ovea ja samalla näkökentässäni häilähti jotakin outoa. Se jokin sai adrenaliinin virtaamaan suonissani ja sydämeni hakkaamaan kuin viimeistä päivää. Talomme nurkalla seisoi vaaleata patsasta muistuttava, aikuisen ihmisen näköinen olento, joka ikään kuin tuijotti minua, vaikka sen kasvojen kohta oli tyhjä.
Jähmetyin paikalleni ja katsoin sitä takaisin. Itse asiassa olin niin kauhuissani, että en kyennyt liikkumaan enkä huutamaan. Seisoin vain ja odotin, mitä tulee tapahtumaan. Olento oli melkein kiinni talonnurkassa ja rupesi sitten liikehtimään hitaasti taaksepäin. Hahmo alkoi kutistua alaosastaan ja ennen haihtumistaan se taipui eteenpäin kuin kumarrukseen. Lopulta se muistutti ohutta savua kunnes katosi kokonaan.
Kun tunsin olevani taas toimintakykyinen, syöksyin – ei! minä lensin – portaat ylös hakkaamaan ovea, että joku tulisi nopeasti avaamaan. Äiti ilmestyi unisena oviaukkoon ja ryntäsin suurin piirtein hänen ylitseen sisälle. Kukaan perheestämme ei ollut kokenut vastaavaa eivätkä he osanneet suhtautua vakavasti näkyyni. Luulen, että silloin näin oikean kummituksen.
ÄLÄ VEDÄ PUSSIN SUUTA SUPPUUN, PUSSIN SUUAUKON RAUTALANGAN ON TARKOITUS OLLA PYÖREÄ JA AUKI!!!!