NIMENI ON Nuuhkija. Kuulun Mysteerinmurtajien erittäin salaiseen osastoon. Tehtäväni on tutkia maailmanhistoriaan liittyviä väittämiä, ovatko ne mahdollisesti totta vai tarua tai selvittää muita mielenkiintoisia mysteerejä.
TEHTÄVÄN ANTO: Ounasvaaralta löytyy fossiloituneita valaita, totta vai tarua?
HÄMMENNYS: Tehtävä oli hyvin hämmentävä, kuinkas ne nyt sinne olisivat eksyneet? Keskusteltuani parhaan tietolähteeni, kaikkitietävän "syvän kurkun" kanssa, sain häneltä kuuman vinkin siitä, että asiassa voi hyvinkin olla perää.
TAUSTOITUS: Taustoitettuani asiaa selvisi, että Rovaniemen alue on ollut joskus muinoin meren alla ja meressähän tunnetusti polskii kaikenlaista merenelävää, myös valaita. Asiahan alkoi kirkastumaan. Mutta mitenkäs ne sitten Ounasvaaralle päätyivät, sillä silloinhan ei tainnut koko vaaraa olla edes olemassa, vettä sitäkin enemmän, hmmm.
JÄÄTÄVÄ PÄÄTELMÄ: Vastaus siihen löytyi pakastimesta, josta noukitun jäätelöpuikon kylmyys assosisoi ajatukset oikeaan suuntaan. Jääkausihan se porukan yllätti housut kintuissa, ei tietenkään kirjaimellisesti ja sama jääkausi muodosti myös Ounasvaaran ja nosti samalla nuo pakastetut vesselit Ounasvaaran laelle, jossa ne aikojen kuluessa sulivat ja fossiloituivat/kivettyivät. Nuohottuani vaaraa, löysin lopulta muutaman oikein hyvin säilyneen yksilön. Alueella on myös runsaasti samannäköistä tavallista kallioita, jonka ei pidä antaa hämätä.
TUTKIMUS ON PÄÄTTYNYT JA TÄSSÄ TUOMIO:
Ounasvaaralta löytyy fossiloituneita valaita. TUOMIO: Totta
Tällaisilta nämä mukavat uintikaverit siihen aikaan näyttivät:
Basilosaurus" by Dmitry Bogdanov - dmitrchel@mail.ru.
Licensed under CC BY 3.0 via Wikimedia Commons
Aivan kuin isohko delfiini hellyttävine hampaineen
MIETIPPÄ TÄTÄ: Nykyään suurimmat valaat ovat noin 30 metrin mittaisia. ?-koordinaateista löytyy valas, joten voit askelein mittoa, kuinka suuri jäpikkä sellainen on.
HIEN
Moni ei tiedä, että Nuuhkija on myös tiedemies. Ehkä isot korvat hämäävät. Moni ei myöskään tiedä, että formuloissa käytetään ERS-järjestelmää, joka kerää kineettistä energiaa jarrutuksista ja muuntaa sen sähköenergiaksi.
Jotta maapallo ja sen mukana myös valaat pelastuisivat saasteilta, tarvitaan puhdasta energiaa, joten olen kehitellyt ERS:iä vastaavan sähköä keräävän laitteiston. Kyseessä on HIEN-järjestelmä (HInkkausENergia), joka kerää geohiipijöiden käsien ja reisien hinkkausenergian talteen. Maapallolla, tarkemmin jossain Ounasvaaralla on HIEN-generaattori + sähkön talteenottojärjestelmä, johon toivon sinun luovuttavan keräämäsi HIEN. Itse luovutus tapahtuu girjoittamalla nimesi lyijykynän grafeenilla HIEN-generaattorin sähköä johtavaan paperiin, joka luovuttaa sähköenenergian ympäröiviin erikoisakkumuoveihin. Älä siis pelästy, jos kätkö jonkin verran hehkuu.
MYSTEERI
Ja koska kyseessä on erittäin salainen projekti, on HIEN-generaattori piilotettu erittäin salaiseen paikkaan, jonka löytämiseksi sinun on ratkaistava seuraava salakoodi:
| 6 |
0 |
3 |
3 |
| 1 |
4 |
2 |
| 3 |
2 |
3 |
| 1 |
2 |
0 |
| 2 |
6 |
|
| + |
- |
- |
= |
0 |
| + |
+ |
- |
= |
3 |
| - |
+ |
+ |
= |
5 |
| - |
+ |
- |
= |
6 |
| + |
- |
|
= |
2 |
