Vallu on kova poika reissaamaan niin kätköjen perässä kuin työnkin puolesta. Tällä kertaa kysessä oli yhdistetty työ ja vaapa-ajan matka.
Kodistani aikaisin hyppäsin luotettavaan kulkuneuvooni koko varustearsenaalini kera (muistin kiikaritkin tällä kertaa) ja suuntana lentokenttä josta olisi tarkoitus lähteä kohden Ranskan rivieraa pieni polskiminen mielessä. Lento sujui rattoisasti ja heti ensi töikseni lähdin sukkelluslasit mukana rannalle snorklaamaan (on muuten yksi mielipuuhistani) hienoja vesiä upeissa maisemissa. Polskimisen jälkeen huomasin että lapioni oli vaurioitunut pohjaa tonkiessani joten etsin kaupungilta liikkeen josta uuden voisi ostaa sillä varustus pitää aina olla kunnossa. Päivän päätteksi oli vielä työnantajan lahjoittama risteily merellä ruuan merkeissä ja kannella kamerallani räpsin kuvia upeista maisemista ennen yöpuulle menoa.
Seuraavana aamuna suuntasin välittömästä takaisin rannalle testaamaan uutta lapiotani josko se toimisi kuten vanha koska hintakaan ei näillä seuduilla mikään halpa ollut ja onnekseni se pelittikin hienoissa vesissä moitteettomasti. Harrastustoiminnan jälkeen oli taas päivän pakolliset piti mennä seuraamaan kisoja jollekin urheilustadionille koska pomon poika osallistui johonkin lajiin, perillä totesin penkkien olevan todella kovat ja kaivoin telttapatjani takamuksen alle helpottamaan istumista. Kisojen aikana isolle näytölle julkaistiin ilmoitus minun voittamasta kilpailusta työpaikallani ja palkintona olisi helikopterikuljetus suoraan laskettelurinteeseen Ranskan Alpeille, eihän minulla ole edes suksia ajattelin mutta kyllä maisemien takia oli lähdettävä kun ne kiikaritkin tosiaan oli mukana ja pääsisin kerrankin käyttämään niitä. Palkintomatkalta paluun aikana huomasin helikopterissa istuessani hukanneeni kävelykeppini ja muistin jättäneeni sen rannalle nojaamaan pukukopin seinustalle uimavehkeitä vaihtaessani ja koska kyytikin oli jo valmiina niin lennähdettiin paikalle. Onneksi se oli tallella niin pääsin hyvin mielin nukkumaan ja aamulla alkoikin jo kotimatka.

Ahaa elämyksen saatuasi ensin itäiset ja sitten pohjoiset ja molemmat lopusta alkuun.
