Pasi-Kyllikki oli pikkukylän poikia, eikä kaupunkilaiselämän mukana tulleet uudet asiat olleet ollenkaan hänelle mieleen. Hänen oli ollut pakko muuttaa isompaan kaupunkiin opiskelujen ajaksi, koska muutoin koulumatka olisi ollut liian pitkä kuljettavaksi joka päivä. IT-insinöörin opinnot olivat kuitenkin edenneet ennätystahdissa ja kohta nuorimies pääsisi muuttamaan takaisin omaan kotikyläänsä ja sulkeutumaan omaan pikku toimistoonsa tekemään töitä etänä suureen IT-alan firmaan. Se oli ollut hänen unelmansa pikkupojasta asti. Varsinkin kaikki tietoliikenteeseen ja kaikki mikä liittyi valtavan korkeisiin linkkimastoihin kiinnosti mahdottoman paljon.
Pahin oli kuitenkin edessä. Valmistujaisjuhlat. Ajatuskin liiallisesta sosiaalisesta kanssakäymisestä sai aikaan kylmiä väreitä. Pasi-Kyllikillä ei juuri lähisukulaisia ollut enää vanhempien kuoltua, mutta joitain tätejä ja setiä sentään löytyi, jotka olisi pakko kutsua. Juhlien järjestämisestä Pasi-Kyllikki ei juuri mitään tiennyt, mutta onneksi on olemassa hyvä ystävä Google. Pasi-Kyllikki sai aikansa tutkittuaan selville, että häissä morsiamella tuli olla jotain uutta, jotain vanhaa, jotain sinistä sekä jotain lainattua. Tästä Pasi-Kyllikki saikin idean ja kirjoitti juhlakutsun loppuun: "En halua lahjaksi mitään uutta".
Juhlat pidettiin onnistuneesti ja niiden päätyttyä Pasi-Kyllikki alkoi tutkia paremmin saamiaan lahjoja. Hän olikin erittäin tyytyväinen, sillä kaikki olivat noudattaneet hänen neuvoaan.
Sinun tehtäväsi on poimia alla olevasta listasta Pasi-Kyllikin saamat lahjat, järjestää ne aakkosjärjestykseen ja koota niiden avulla koordinaatit.
Tietokone. 8
Älypuhelin. 5
Muistitikku, 32GB. 0
Lahjakortti elektroniikkaliikkeeseen. 7
Lahjakortti ruokakauppaan. 5
12kpl Iittalan laseja. 4
Kahvinkeitin. 5
Leivänpaahdin. 8
Tehosekoitin. 1
Afrikan tähti -lautapeli. 9
Koripallo. 0
Rolex-kello. 3
Loma Rukalla. 5
Uimapatja. 5
Karttapallo. 0
Kaktus. 2
Pienen kemistin setti. 6
Laatikollinen karpalolonkeroa. 6
Laatikollinen olutta. 1
Lemmikkirotta. 2
Smokki. 8
Chilimakeisia. 9
Moottorivene. 7
Virveli ja kalapakki. 2
Koordinaatit ovat muodossa: N60 5a.bcd E21 3e.fgh
