Martti Kitunen (14. marraskuuta 1747 Virrat – 7. lokakuuta 1833 Virrat) oli suomalainen metsästäjä ja karhunkaataja, joka tunnettiin myös nimellä Karhu-Matti.
Kitusen sanotaan saaneen ensimmäisen metsästysaseensa jo 12-vuotiaana. Ensimmäisen karhunsa hän ampui 16-vuotiaana ja viimeisen 74-vuotiaana Laukaassa. Yhteensä hän ampui lähteestä riippuen 192–198 (joidenkin lähteiden mukaan 108) täysikokoista karhua; poikasten lukumäärästä ei ole tietoja. Kitunen haavoittui kolmesti karhujahdissa. Hänelle myönnettiin metsästysansioista Suomen Talousseuran hopeamitali vuonna 1800. Kitusen uhrikuusi, lähes 200-vuotias 2-haarainen kuusi, jolle hänen oli tapana uhrata kaatamiensa karhujen veri, kaadettiin keväällä 2001 juhlavin menoin. [Lähde: Wikipedia]
Kitusentie on Länsi-Herttoniemessä sijaitseva tie, joka on saanut nimensä Martti Kitusen mukaan. Kitusentie saa alkunsa Siilitien ja Viikintien muodostamasta risteyksestä. Alueelta löytyy myös muuta Kituseen ja metsästyskulttuuriin liittyvää nimistöä, mm. Karhunkaatajantie. Aikoinaan Kitusentie on yhdistynyt etelässä uudelleen Viikintiehen, mutta nykyisin tämä ajoreitti on suljettu kiviestein. Kitusentien loppuosa toimii nykyään kevyenliikenteen reittinä yhdistyen Länsi-Herttoniemen ja Roihupellon teollisuusalueen väliseen reitistöön. Eräältä geokolleegalta saadun tiedon mukaan koululaiset käyttävät tätä reittiä matkalla Hertsikan kouluille.
Kuva: Viikintien ja Kitusentien risteys v. 1963. Kuvaaja: Grünberg Constantin 1963. Helsingin kaupunginmuseon kokoelmat.
[EN Summary] Traditional cache which is quite easy to spot, but not so easy to reach. Cache is situated near Kitusentie (Kitunens road), which is named after Martti Kitunen, legendary finnish bearhunter.