Kuningaskettu
Kansantarinoissa on kerrottu kuningasketusta ja ketunkansasta, aarteesta ja ketunkansan kohtalosta. Sittemmin tarinat ovat painuneet unholaan eikä kirjallisuutemme tai kertomusperinteemme tunne enää kuningasketun tarinaa. Antropoligi Maximilian Potashka, Sortavalan historiantutkimuslaitokselta on tutkinut kertomusta ja tarinan historiallisia faktoja. Asian selventämiseksi on parasta tutustua Potashkan haastatteluun marraskuulta 2014.
Mikä on Kuningaskettu ja ketkä olivat tai ovat ketunkansaa?
”Ketunkansan tarinat alkavat 1200-luvun alusta. Nykyisen Kiinan, Mongolian ja mahdollisesti Kazakstanin alueella eläneistä paimentolaisista ns. nomadeista jotka vaelsivat alueella paimentaen karjaa ja samalla metsästivät ja keräsivät ravintoa luonnosta. Alueella eli useita nomadiryhmiä, mutta ketunkansalla tarkoitetaan Huxiaanien heimoa, varsin pientä ryhmää joka ei ollut erityisen pidetty alueen muiden heimojen keskuudessa.
Kuningaskettu on tarinoissa esitetty ketunkansan suojelijana, jonkinlaisena kuvana tai eläinfiguurina jota kansa kantoi mukanaan.”
Miksei Huxiaaneista pidetty?
”Alueen mytologiassa kettu on ollut aina ristiriitainen hahmo jota on pelätty ja josta on kerrottu tarinoita hyvässä ja pahassa. Tunnetuimpina voidaan pitää Huli Jing kertomuksia.”
Tarinoiden varsinainen aarre on kuitenkin tuo Kuningaskettu, mitä osaatte kertoa siitä?
”Oletettavasti Kuningaskettu on kallo tms. ketun päätä esittävä kuva. Tarinoissa kerrotaan silmien olevan kiiltävää kiveä ja suussaan sillä on kultaa ja jalokiviä. Kuningas sana viittaa johtajuuteen joten luultavasti se on jollain tavoin hienompi tai suurempi kuin normaali kettu. Ehkä kyseessä on jokin väärinkäsitys esim. susi, karhu tai jopa esihistoriallinen fossiili, onhan alue tunnettu mm. hyvin säilyneistä dinosauruslöydöistä.
Kuningaskettu mainitaan myös monissa Venäjän alueen kansanrunoissa. Usein runoissa ja tarinoissa varoitetaan ja pelotellaan Kuningasketun voimilla. Kuten esimerkiksi Länsi-Uralin alueelta peräisin olevassa runossa:
Kansan omaa ahne vältä, ketun kultaa kavahda. Ketunkullan ottaja, surun kantaa kotiinsa. Kivisilmän koittaja, revon suuhun sattuva ”
Mitä ketunkansalle tapahtui ja miksi siitä on kerrottu tarinoita alueellamme?
”1200-luvun alussa Tsingis-kaani aloitti laajat sotaretket alueella. Koska Huxiaanit olivat ns. ei toivottu kansa, pakenivat he sotajoukkoja samalla kun alueen muut heimot liittyivät Tsingis-kaanin joukkoihin. Tarkkaa tietoa pakenemisesta ei ole, mutta oletettavasti Huxiaanit kulkivat Tsingis-kaanin joukkojen edellä kohti Eurooppaa. Kaspianmeren ja Uralin vuoriston välisellä aluella n. vuonna 1250 ketunkansa suuntasi kulkunsa pohjoiseen kun taas Tsingis-kaani jatkoi valloituksiaan länteen.
1200-luvun lopusta 1400-luvulle ketunkansa on elänyt nykyisen Venäjän alueella siirtyen vähitellen Uralin alueelta länteen ja kohti nykyistä Suomea. Kertomusten perusteella on arveltu ketunkansan saapuneen nykyisen Suomen alueelle 1400-luvun alussa, Lieksan-Kuhmon väliselle alueelle. Osa tutkijoista uskoo mongolivalloituksen päättymisen ja Kultaisen ordan hajoamisen johtaneen myös Huxiaanien pakenemiseen Venäjältä. Yleinen käsitys on että siirtyminen nykyisen Suomen alueelle tapahtui Kulikovon taistelun 1380 jälkeisenä aikana tai viimeistään Iivana III Suuren (1440-1505) tullessa valtaan. On myös väitetty että Ivan Groznyin (Iivana Julma 1530-1584) pahamaineiset streltsit ajoivat Huxiaanit alueelta. Tämä teoria ei kuitenkaan saa kovinkaan suurta tukea tutkijoiden keskuudessa.
Vähäisten tunnettujen kertomusten sisältö vaihtelee, suurin osa tiedoista loppuu Kainuun alueelle ja on oletettu kansan tarinan päättyvän sinne. On myös vahvaa näyttöä siitä että ketunkansa on jatkanut vaellustaan Oulujärven eteläpuolelta kohti Kalajokilaaksoa. Viimeisetkin kertomukset kansasta päättyvät sinne.”
Mitä tapahtui Kuningasketulle ja mikä koitui kansan kohtaloksi?
”Luultavasti pohjolan karut olosuhteet tuhosivat kansan elinmahdollisuudet, on toki mahdollista että myöhäiskeskiajan sairaudet vaikuttivat kansan kohtaloon.
Kertomuksissa toistuu aina Kuningasketun kätkeminen. Voidaan pitää varmana että viimeiset Huxiaanit piilottivat aarteensa.”
Miten Huxiaanit ovat vaikuttaneet alueiden historiaan ja onko olemassa arkeologisia todisteita heidän elämästä alueella?
”Koska Huxiaanit elivät liikkuvaa paimentolaiselämää eivätkä rakentaneet pysyviä asuinpaikkoja, on arkeologisten löytöjen tekeminen erittäin vaikeaa. Oletettavasti vaikutukset näkyvät edelleen mm. paikkojen nimissä, kettu ja repo esiintyvät alueen paikannimissä ja jopa sukunimissä yleisesti. Nimien yhteyttä Huxiaaneihin ei kuitenkaan ole pystytty todistamaan.
Kiinnostavimpana voisi kuitenkin pitää yhteyttä revontulien nimeämiseen. Esimerkiksi Kalevalassa jonka runoteokset ovat pääasiassa 1200-1300 luvulta, ei käytetä revontuli sanaa vaikka muutoin aihe onkin mainittu teoksessa. Siksi onkin helppoa nähdä yhteys Huxiaanien ja revontuli sanan syntymisen välillä. Talvisina pakkasöinä loistaneet leirinuotiot ovat varmasti valaisseet pohjoista korpimaisemaa ja siten vaikuttaneet revontulten nimeämiseen.”
Tavallisen kansan on mahdotonta löytää tietoa kertomuksista, miksi näin on ja voidaanko kertomusta pitää totena?
”1400-luvun ihmiset olivat poikkeuksetta kirjoitus ja lukutaidottomia. Tarinat siirtyivät kertomuksina ja kansanlauluina kansan keskuudessa. Kertomukset muuntuivat ja lopulta katosivat kokonaan kansan keskuudesta. Osaltaan tähän ovat syyllisiä asiasta tienneet valtiot jotka salasivat tietonsa kansalta. Kuningasketun olemassaolo ja aarteen etsintä on ollut jatkuvaa aina kätkemisestään saakka. Etsinnät on aina verhottu totuuden piilottamiseksi. Mutta kun asioita katsoo tietäen aarteen olemassaolosta, ei kertomuksen totuudesta ole epäselvyyttä.”
Kertoisitteko esimerkkejä näistä salatuista etsinnöistä.
”Suuressa mittakaavassa aarteen vaikutus on näkynyt mm. Ruotsin ja Venäjän kiinnostuksena köyhän Suomen alueesta. Sodissa joihin ovat sekaantuneet myös Ranska ja Britannia. Selvemmin asia on nähtävissä 1800-luvun puolivälissä käydyn Oolannin sodan tapahtumissa. Sota jossa myös Ranska ja Yhdistynyt Kuningaskunta eli Britannia yrittivät osalliseksi aarteesta. Yleensä sodan kerrotaan käydyn Ahvenanmaalla mutta tosiasiassa Britit yrittivät maihinnousua Kokkolassa 1854 ja uudelleen 1855. Maihinnousu yrityksen tarkoituksena tuskin oli mikään muu kuin kätketty aarre.
1970-luvulla myös Ylivieskan kaupungin johto kiinnostui aiheesta, suorittaen omia etsintöjään. Ensin keskittyen Huhmarkallion alueeseen ja myöhemmin mm. Vähäkankaalle rakennetun lentokentän nimissä. Hiihtokeskus- ja lentokenttähankkeiden todelliset tarkoitusperät ovat nyttemmin havaittavissa alueiden rapistumisena.
Aarretta on etsitty laaja-alaisesti myös Kainuun alueelta. Erittäin tunnettu hanke on Talvivaaran nikkelikaivos. Erittäin köyhän malmin kaivos jonka huolimaton toteuttaminen osoittaa Brittien kiinnostuksen aarteeseen olevan edelleen todellista. Talvivaaran omistus ja rahoitus etsintöihin tuli Lontoon pörssin kautta. Hankkeen ennalta tiedetty tappiollisuus ja Brittien vetäytyminen hankkeesta etsintöjen epäonnistuttua ovat vaiettu salaisuus. Tietojeni mukaan Lontoossa on edelleen vallassa käsitys että kätkö sijaitsee Kainuussa, uskonkin heidän jossain vaiheessa jatkavan toimenpiteitä alueella ”
Aarretta on siis etsitty todistetusti, onko se vielä kätkössään?
”Kallan kalastajien kertomusten mukaan 1900-luvun alussa ulkomainen brigantiini ankkuroitui Kalajoen edustalle. Lastia ottamatta tai purkamatta alus poistui n. viikon kuluttua etelään, mistä oli tullutkin. Pian kantautui tieto vastaavan tyyppisen aluksen haaksirikosta Tukholman saaristossa. Hengissä selviytyneen kokin kerrotaan tunnustaneen laivassa olleen rahtina Huxiaanien aarre matkalla Lontooseen.”
Pidätkö laivakokin kertomusta totena?
”Mitä luulet Venäläisten sukellusveneiden etsivän Tukholman alueelta? Venäjällä otettiin vakavasti tieto briganttiinin haaksirikosta. Pian sen jälkeen Venäläiset siirsivät sukellusveneen Mustaltamereltä Itämerelle. Monni niminen alus miehistöineen kuitenkin katosi, suorittaessaan etsintöjä Tukholman saaristossa, eikä sen kohtalosta ole tietoa. Epävirallisten tietojen mukaan haaksirikkoutuneen brigantiinin etsintöjä suoritetaan edelleen. Toisaalta kokin kertomus on ainoa näyttö tämän teorian mahdollisuudesta.”
Mikäli kätkö on vielä olemassa, mistä sitä kannattaisi etsiä?
”Uskomme paikallistaneemme kätköpaikan tutkimuksissamme. Tarkkoja koordinaatteja emme voi vielä julkistaa, mutta asiasta kiinnostuneet voivat saada ne käyttöönsä mikäli osaavat paikallistaa kohteen riittävällä tarkkuudella. Kätkön voi mahdollisesti löytää myös tunnettujen vihjeiden perusteella ilman koordinaatteja. Tunnettujen kertomusten perusteella etsisin samalta alueelta missä Ahti Saarelaisen firma on suorittanut omia etsintöjään jo vuosikausia. Uutena ja vielä tutkimattomana vihjeenä voisi pitää 1700-luvun metsästäjien ketturunoa joka löytyi maakunta-arkiston kokoelmista kesällä 2014.
Kettulainen sitkohenki, asteli koskelta kovalta. Repolainen laitimmainen, puhon polkua pahasta. Tuli väylälle vähäselle, savolaisten sauvomalle. Vähät väylästä välitti, polkuansa pisteli. Taivastako tavotteli, korkialle kuljeskeli. Savolaisten sauvomasta, parin krossin arsinoita kulki. Kantamukset mukanansa, mielessänsä piiloon sulki. Keskel päivää polun jätti, aurinkohon asteli. Ryssänsyltä tusinaisen, polultansa poikkesi. Siihen pisti piilon paikan, rautakiven sisukseen. Kettulaisten aarre kätkön, hukkahaan ikuiseen"
Mitä muuta kätköä etsivien tulisi huomioida?
”Täytyy muistaa että todistetusti kätköä ei ole koskaan löydetty. Jos se löytyy, tulee löytäjän käsitellä kätköpaikkaa ja kätkön sisältöä asianmukaisella huolellisuudella. Oletettavasti kätköpaikka sisältöineen kuuluu muinaismuistolain piiriin eikä löytäjä saa ottaa sen mahdollisesti sisältämiä arvoesineitä. ”
Kätkön löytymisestä voi ilmoittaa tällä sivustolla, mutta paikan suojelemiseksi sijaintiin vihjaavat tiedot eivät ole toivottuja. Maasto ja vaikeustaso ovat arvioita historiaan ja maantietoon perustuen, myöskään kätkön koko ei ole tiedossa. Aloituspistellä ei ole mitään etsittävää.
Tarkasta ratkaisusi