Joskus voi käydä niin, että kätkö syntyy multina, mutta kun se kasvaa isoksi, siitä tuleekin kenttämysti. Eikä tämä ole tarua, vaan ihan totta se on tämänkin mysteerin osalta.
Tämä kolmivaiheinen kenttämysti on toteutettu helppokulkuisessa maastossa ja on suoritettavissa kävellen reilusti alle tunnissa, sillä välimatkat eri pisteiden välillä ovat lyhyitä. Runsaslumisena talvena saattaa terrain tuntua hieman alhaiselta, jos ei pidä erityisen paljon syvässä lumessa tarpomisesta. Silloin kannattaakin harkita lumikengien tai suksien mukaan ottamista.
Huomioitahan, ettei geokulkuneuvosi pysäköinti häiritse muita alueella liikkujia, jos nyt auton kokoinen kulkuneuvo sattuu olemaan matkassa mukana.
Mysteerin ykköspiste = aloituspiste
Kätkön kuvauksessa mainitut koordinaatit vievät sinut mysteerin ykköspisteelle. Sieltä löydät jotain, minkä avulla sinun tulee ”rakentaa” koordinaatit mysteerin kakkospisteelle.
Pidäthän huolta siitä, että seuraava ykköspisteelle tuleva löytää "sen jonkin" samasta paikasta kuin sinä. Kiitos!
Mysteerin kakkospiste=välipiste
Mysteerin kakkospisteellä sinun pitää selvittää koordinaatit mysteerin loppupisteelle käytettävissä olevien tietojen pohjalta ja tarvittaessa paikalta löytyvää apuvälinettä hyödyntäen.
Loppupisteen koordinaatit ovat muotoa N 61 0A.BCD ja E 028 1E.FGH.
Kakkospisteeltä löydät siis tarvittavat tiedot kirjaimia vastaavien numeroiden määrittämiseen ja ratkaisua helpottavan apuvälineen. Loppupurkin paikka selviääkin näillä tiedoilla helposti ja sitten vaan kirjaamaan mysteeri ratkaistuksi.
Käsittelethän apuväline & tietopakettia varovasti ja palautat sen takaisin paikoilleen käyttösi jälkeen. Kiitos!
Mysteerin loppupiste
Loppupurkki on hyvin perinteinen kätkötoteutus, eikä purkin paikassakaan ole mitään ihmeellistä. Mutta mikäpä estää sinua jatkamassa kävelyretkeä Saimaan rantaan ihastelemaan aurinkolaskua, jos nyt satut olemaan "oikeaan aikaan" paikalla ja aurinko ei ole paksun pilviverhon takana.
Toivottavasti nautit tästä pienestä kävelylenkistä, minkä tämä multista kenttämystiksi kasvanut kätkö sinulle tarjosi.