Nekodemus
Kauan, kauan sitten tämä seutu oli vielä merenrantaa ja täällä asui lukuisia maahisia ja pieni uuttera ihmisheimo. Alueelle yritti tunkeutua vihamielinen barbaarijoukko, joka karkotettiin yhteisvoimin. Toimenpide oli kuitenkin raskas, molemmat ihmisten kuninkaat kaatuivat ja heidät haudattiin tähän harjuun. Nuori ja urhea maahissoturi jätettiin vahtimaan paikkaa.
Vuosisadat vierivät ja Nekodemus vartioi hautoja. Harvat paikalle eksyneet pakenivat, kun he Nekodemuksen nähdessään luulivat näkevänsä aaveen, peikon tai viinapirun. Nekodemuksen kaamean käkätyksen kuullessaan he vielä lisäsivät vauhtia.
Muutama vuosikymmen sitten tilanne muuttui. Harjulle tuli isoja työkoneita, jotka ahmivat kitoihinsa koko harjun hautoineen ja kuljettivat sen Ullavalle menevän tien pohjaksi. Moisille hirviöille Nekodemus ei mahtanut mitään.
Entinen uljas vartija tuskastui ja ahdistui. Hän alkoi valmistaa erilaisia tisleitä, joita nauttimalla hän helpotti tuskaansa. Juoma auttoi, mutta se rappeutti. Ihmiset alkoivat karttaa sorakuopaksi muuttunutta harjua sieltä kuuluvan hullun kärpässienenkatkuisen käkätyksen vuoksi.
Kohta on aika lähteä. Nekodemus valmistaa Kalliojärven lähellä pientä purtta, jolla hän laskettelee ensin Kälviänjoelle ja sieltä merelle. Merellä Nekodemus nostaa pienen purjeen, jonka avulla hän tavoittaa sumujen takaiset saaret. Siellä entiset heimoveljet odottavat ja valmistelevat suurta juhlaa. Tehtävä on suoritettu.
Kätkössä ei ole kynää. Kätköä ei tarvitse irrottaa.