Viheltävä vainaja
Aikoinaan Suomessa liikkui paljon venäläisiä kauppamiehiä eli laukkuryssiä, kuten heitä silloin kutsuttiin. Eräs heistä täydensi ruokavarojaan lähitorppien ja talojen ruokavarastoista. Paikalliset asukkaat huomasivat tapahtuneen ja lähtivät etsimään miestä. Hänet tavoitettiin Joulumäellä. Kiista johti kovaan tappeluun, jossa kauppamies menetti henkensä. Hänet haudattiin läheisen pellon reunaan.
Seuraavana keväänä alkoi kummittelu. Kaikki kuulivat mäeltä vihellyksiä ja jotkut jopa näkivät hämärän hahmon. Kaikki tiesivät, kuka siellä vihelteli. Mäkeä alettiin pelätä.
Vihellykset kuuluvat vieläkin keväisin ja kesäisin. Enemmän opiskelleet väittävät selityksen löytyvän lintukirjasta, mutta eihän sitä pidä kaikkia höpinöitä uskoa.