.
Pukaro on kylä itäisellä Uudellamaalla Lapinjärven kunnassa. Vakituisia asukkaita on noin 300, lisäksi kesäasukkaita on suunnilleen saman verran. Pukarolle perustettiin vapaaehtoinen palokunta v. 1948. Toiminnan rahoittamiseksi rakennettiin talkoilla tanssilava, joka sai nimen Valssimylly. Se avattiin vappuna 1948.
1950-ja 1960-luku olivat tanssilavan kulta-aikaa. Koko kylä osallistui toiminnan pyörittämiseen ja paikalla esiintyivät kaikki aikansa suuruudet Olavi Virrasta lähtien. Kyläläisten mukaan Valssimylly oli aikanaan eräs Etelä-Suomen suosituimmista tanssilavoista. 1970- luvulla toiminta hiipui keskioluen vapautumisen, autoistumisen ja maaltamuuton myötä.
Pukaron kyläyhdistys (entinen Pukaron vpk) kokosi voimansa ja peruskorjasi Valssimyllyn talkoilla 1990- luvun lopulla. Sen jälkeen tanssitoimintaa on ollut ajoittain, viimeksi vuosina 2012-2014. Valssimylly ja läheinen seuratalo ovat vuokrattavissa erilaisten juhlien pitopaikaksi. Lisätietoa saa www.pukaro.fi.
Kätkön lähellä oleva laakea kallio on kyläläisten vanha juhannuskokkopaikka. Kokkoon tuotiin kaikkea mahdollista rojua, sekä tehtiin korkea torni vanhoista bussin- ja autonrenkaista. Vanhat kyläläiset muistelevat kaiholla entisiä aikoja, kun paksu musta savu kohosi kokosta kylän ylle näkyen naapurikyliin saakka. Sattuipa sellaistakin, että valkeat juhlamekot muuttuivat mustiksi kun nokea satoi alas savupilvestä. Myös lapset nokesivat itsensä leikkiessään kokon ympärillä.