KIEVARINKIERROS
Savonlinnan Nojanmaasta Varparannalle vievä 25 kilometrin pituinen latureitti, Kievarikierros, on vauhtilatu. Erityisesti luistelutyyliä suosivia metsäteitä, peltoaukeita, tasaisia järvenrantoja ja suoria sähkölinjoja on riittämiin. Ensimmäinen laturetki kaupungin itäpuolen ensimmäisellä alueen seurojen perustamalla reitillä hiihdettiin 1997.
Kievarikierroksen palveluvarustus perustuu tulipaikkoihin. Kodat ja laavut polttopuineen ovat vapaasti kaikkien käytössä. Keväisinä viikonloppuina esimerkiksi Soinilan aurinkolaavulla Haapalassa on usein tungosta. Retkeilymeiningillä hiihtelevälle makkaranpaisto onkin mieluisa ohjelmanumero. Itäisen ulkoiluverkoston reitistöstä huolehtii talkootöin Kievarikierroksen latu- ja retkeily-yhdistys ry.
Kätkösarja esittelee reitin lisäksi myös lyhyesti Savonlinnan urheiluelämän menestyjiä ja vaikuttajia eri aikakausilta.
Mikko Hokka painonnostaja, joka mm. edusti Suomea 1952 olympiakisoissa voitettuaan samana vuonna SM-hopeaa 60 kg sarjassa. Myös Milanon ja Tukholman MM-kisoissa hän edusti maatamme.
Kaikkihan muistavat, että ladulla ei saa kävellä!
Happy hunting!
GC-LINNA