Kätkö on Saimaan rannalla sijaitsevan Etelä-Saimaan Invalidit ry:n Loma- ja kokoushotelli Marjola pihapiirissä.
Kätkö on tehty Marjolan pihapiiriin Loma- ja kokoushotellin henkilökunnan esittämän toivomuksen johdosta. Henkilökunta tietää kätkön olemassa olosta!
Marjolan alueella, sekä rakennuksissa että ulkoalueilla, on kiinnitetty erityistä huomiota liikuntaesteisten tarpeisiin ja erityisvaatimuksiin. Marjolasta luvataankin, että liikuitpa sitten lastenvaunujen kanssa tai pyörätuolilla, liikkumiselle ei ole täällä esteitä ulkona eikä sisällä. Kannattaakin käydä tutustumassa Marjolan ympäristöön, josta löytyy esim helppokulkuinen elämyspolku.
Paikan luonteen mukaisesti myös tämä kätkö on helpossa piilossa ja kaikkien saavutettavissa. Ajoittain kätkön etsintää saattaa häiritä Marjolan vieraat, joskus jopa merkittävästikin, mutta onneksi kätköä voi etsiä usein minkäänlaisia häiriötekijöitä. Rauhallisinta paikalla on iltaisin (ehkä joitakin kesäiltoja lukuunottamatta). Asianmukainen huomaavaisuus muita paikalla liikkuvia kohtaan on kuitenkin pidettävä mielessä.
Palautathan kätkön samalla tavalla samaan paikkaan , mistä sen löysit. KIITOS