Arkkitehtuuri- ja ympäristökulttuurikoulu LASTU on vuonna 1993 perustettu, yhdistyksen ylläpitämä taidekoulu ja rakennusalan toimintakeskus Lapinlahdella, Pohjois-Savossa. Lastun tehtävänä tukea ja kehittää arkkitehtuuri- ja ympäristökulttuurikasvatusta sekä edistää vanhan ja uudemman rakennetun kulttuuriperinnön arvostusta, ymmärtämistä ja vaalimista. Toimintamme kohderyhmä ovat lapset ja nuoret sekä aikuiset, rakennusalan ammattilaisista oman kodin korjaajiin ja rakentajiin. Kotipaikka Lapinlahden lisäksi Lastun toiminta-alue kattaa koko Pohjois-Savon maakunnan.
Lastun päämäärä on avata niin lasten kuin aikuistenkin silmät omalle elinympäristöllemme. Tavoitteena luoda aktiivista ja elämyksellistä suhdetta paikkoihin, jossa elämme ja asumme sekä antaa ajatuksillemme siivet tarjoamalla vaikuttamisen taitoja ja välineitä, joilla jokainen pystyy osallistumaan ympäristön vaalimiseen ja siitä huolehtimiseen.
Taiteen perusopetus
Lastun toiminnan kulmakivi on lasten ja nuorten taiteen perusopetus. Opetuksessa tutkitaan ympäristöä ja sen ilmiöitä muun muassa piirtäen, maalaten, valokuvaten, rakennellen ja retkeillen. Tutkimusretkille suuntaa antavat peruskäsitteet tila, aika ja aine, joita tutkitaan sekä luokassa että pihamaalla itse rakentaen.
Lastu tarjoaa lapsille ja nuorille myös taide- ja ympäristökasvatukseen liittyviä työpajoja, leirikouluja, näyttelyjä, tapahtumia sekä kesäisiä rakennusleirejä. Arkkitehtuurikasvatukseen liittyvää täydennyskoulutusta järjestetään muun muassa opettajille, lastentarhanopettajille, perhepäivähoitajille ja lastenohjaajille.
Lastenkulttuurikeskus Lastu
Lastu on kuulunut valtakunnalliseen lastenkulttuurikeskusten verkostoon vuodesta 2003 lähtien. Verkoston tavoitteena on edistää ja tukea lasten ja nuorten kulttuuripalveluita koko Suomessa. Lastun erityistehtävät verkostossa ovat näyttelytoiminnan, rakennustaiteen ja muotoilun sekä pohjoissavolaisen lastenkulttuuriverkoston kehittäminen.
Tietoa ja koulutusta aikuisille
Rakentajat saavat Lastusta tietoa korjausrakentamiseen soveltuvista materiaaleista ja työtekniikoista sekä rakennuskonservoinnin ja restauroinnin ammattilaisten yhteystietoja. Lastussa esillä oleva korjausrakentamisen, restauroinnin ja luonnonmukaisen rakentamisen näyttely on yleisölle avoinna sopimuksen mukaan.
MAJOITUS JA TILAT
Tarvitsetko perhejuhlien tai kokouksen järjestämiseen tilat? Etsitkö Lapinlahdelta majoituspaikkaa? Lastun pihapiirissä sijaitsee tunnelmallinen maalaistalo, Vanhapiha –tilan entinen päärakennus. Vanhapihan tupaa ja kammareita voi vuokrata erilaisia tilaisuuksia varten tai majoitustarkoitukseen. Majoituspaikkoja talosta löytyy 10 henkilölle neljässä huoneessa.